Ruotsin hiihtäjätähdet huolissaan dopingtestien vähyydestä – testejä saattanut olla vain yksi kolmessa kuukaudessa: "Yhtään ei tiedä, mitä ihmiset oikein puuhailevat"

Dopingin käyttäjiä on yleensäkin vaikea saada kiinni, saati sitten pandemian aikana. Ruotsin hiihtäjätähdet ovat myös huomanneet testien vähyyden koronakriisin aikana.

Talviurheilijoilla on paraikaa menossa harjoitusjakso tulevaa kautta varten. Yleensä se tarkoittaisi jatkuvaa dopingtestausta. Koronapandemia on kuitenkin tehnyt testien tekemisestä entistä vaikeampaa.

– Testejä on ollut todella vähän ja ymmärrän miksi. Terveydenhuollon henkilökunnalla on todella paljon tekemistä ja he ovat yleensä ne, jotka tekevät testit. Se ei tunnu kuitenkaan hyvältä, että urheilijoita ei testata, sanoo ampumahiihdon olympiavoittaja ja maailmanmestari Hanna Öberg Sportbladetille.

– Minulla on luottoa siihen, että systeemi toimii ja ne, jotka ovat huijanneet tänä aikana, tulevat jäämään kiinni. Tämä ei ole ollut kuitenkaan ihanteellista dopingin vastaiselle työlle, Öberg jatkaa.

Vastikään maastohiihdon ampumahiihtoon vaihtanut olympiavoittaja Stina Nilsson sai mieluisan yllätyksen, kun testaajat ilmestyivät ensimmäistä kertaa pitkästä aikaan.

– Testejä on ollut vähemmän kuin normaalisti, minua on testattu kahdesti kevään aikana. Olin kuitenkin tyytyväinen ja ylpeä, kun IBU (kansainvälinen ampumahiihtoliitto) tuli testaamaan minut. Silloin minusta tuntui, että "ihanaa, he välittävät" ja kertaalleen Ruotsin urheilun keskusjärjestö RF testasi minut, Nilsson kertoo.

Nilsson kertoo olevansa huolissaan testien vähyydestä.

– Tietenkin, juttelin siitä joukkuetoverini kanssa. Yhtään ei tiedä, että mitä ihmiset oikein puuhailevat. Se ei ole hyvä asia, Nilsson toteaa.

Norjan supertähti Therese Johaug kertoi kesäkuussa NRK:lle, että häntä ei testattu kertaakaan keväällä kolmen kuukauden aikana. Ruotsalaiselle Ebba Anderssonille tilanne on ollut samanlainen.

– Testejä on ollut vähemmän kuin normaalisti. Olen käynyt läpi tarkastuksia, mutta testien välissä on mennyt paljon aikaa. En ole laittanut paljoakaan painoarvoa sille. Mielestäni testejä pitäisi tehdä siltikin. Painotan kuitenkin, että kaikkien tulisi tehdä niitä samoin ehdoin, Andersson päättää.

Voimakkaasti dopingia vastaan kampanjoinut ampumahiihtotähti Sebastian Samuelsson ei ole normaalia enempää huolissaan väliin jääneistä testeistä.

– Minua on testattu kerran kolmen kuukauden aikana. Ongelmana on se, että vaikka testataan, ei silloin jäädä kiinni. Siihen vaaditaan monta testiä ja oikeassa ajankohdassa. En ole enempää huolissani kuin aiemmin, mutta testien pitää tulla paremmiksi ja niitä tulee tehdä useammin. Toivotaan, että nyt tehdyt vähäiset testimäärät antavat lisäresursseja tulevaisuuden testien varalle, 23-vuotias Samuelsson päättää.

Lue myös:

    Uusimmat