Ruotsidemokraattien mepille sakkoja seksuaalisesta ahdistelusta – kouri puoluetoveriaan hotellihuoneessa vaalikonferenssin yhteydessä

Ruotsissa ruotsidemokraattien europarlamentaarikko Peter Lundgren tuomittiin maanantaina 60 päiväsakkoon seksuaalisesta ahdistelusta.

Götan hovioikeuden mukaan Peter Lundgren syyllistyi puoluetoverinsa seksuaaliseen häirintään hotellihuoneessa vuonna 2018 ruotsidemokraattien vaalikonferenssin yhteydessä.

Oikeus katsoi todistetuksi, että Lundgren oli laittanut kätensä naisen vaatteiden alle ja tarttunut häntä rinnoista vastoin naisen tahtoa.

Lundgren kiistää syytökset. Hän myönsi ahdistelun sekä alkuvaiheen poliisikuulusteluissa että Expressenin haastattelussa, mutta perääntyi lausunnostaan myöhemmin.

Hotellihuoneessa olleen entisen poliitikon Kristina Winbergin todistajanlausunnolla oli keskeinen rooli oikeusprosessissa. Todisteina käytettiin myös muun muassa nauhoitettuja puhelinkeskusteluita.

Jönköpingin käräjäoikeus vapautti Lundgrenin syytteistä vuonna 2020, mutta syyttäjä valitti tuolloin päätöksestä. Lundgren ja hänen asianajajansa harkitsevat, valittavatko he hovioikeuden päätöksestä.

Viikonloppuna kerrottiin, että ruotsidemokraattien paikallispoliitikko oli vangittu epäiltynä paloittelumurhasta. 60-vuotiasta miestä epäillään murhasta ja hautarauhan rikkomisesta.

Lue myös:

    Uusimmat

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja