Ruotsia järkyttänyt Facebook-liveraiskaus: Kolmea esitetään vangittavaksi – video yhä kateissa

Ruotsin Uppsalassa törkeän raiskauksen johdosta pidätettyjä kolmea parikymppistä miestä esitetään vangittavaksi, kertoo muun muassa Aftonbladet. Tapaus on herättänyt erityistä järkytystä, sillä miesten uskotaan videoineen teon ja lähettäneen sen livenä Facebook-ryhmään.

Ryhmä on suljettu, mutta siinä on kymmeniätuhansia osallistujia.

Poliisi pidätti aiemmin kolme miestä. Kahta esitetään nyt vangittavaksi todennäköisin syin epäiltynä törkeästä raiskauksesta ja yhtä todennäköisin syin raiskauksen salaamisesta.

Uhri on vuonna 1986 syntynyt nainen. 

Viranomaisilla ei Aftonbladetin mukaan edelleenkään ole hallussaan videomateriaalia varsinaisesta raiskauksesta, mikä on herättänyt epäilyksiä siitä, onko video tallentunut mihinkään ja mitä somessa todella on lähetetty. Viranomaiset pyysivät eilisessä tiedotustilaisuudessa yleisöä toimittamaan videon, jos jollakulla sellainen on hallussaan. Toistaiseksi yhteydenottoja videoon liittyen ei kuitenkaan ole tullut.

– Eiköhän video olisi jo meillä molemmilla, jos se olisi olemassa? Niin kauan kuin video ei ole hallussamme, emme voi varmuudella sanoa, että se on olemassa, syyttäjä Pontus Melander sanoi Aftonbladetin toimittajalle.

Facebook on ilmoittanut, että sen on saatava amerikkalaisen tuomioistuimen päätös, jotta se voisi luovuttaa mahdollisen nauhan.

Ruotsi valmistelee lainsäädäntöä, jolla kielletään seksifilmien tai -kuvien luvaton levittäminen netissä. Tarkoitus on estää ns kostopornon levittäminen.

Epäillyt miehet ovat 18–26 -vuotiaita.


Lue myös:

    Uusimmat