Ruokavaliolla verenpaine kohdalleen

Elintavoilla on suuri merkitys kohonnen verenpaineen hoidossa, muistuttaa Ravitsemusterapeuttien yhdistyksen Ruokavalio-ohje kohonneen verenpaineen hoitoon -lehtinen. Runsaasti kasviksia ja vähärasvaisia maitovalmisteita sisältävä vähäsuolainen ja -rasvainen ruokavalio tehostaa verenpainelääkkeen vaikutusta ja voi riittää sellaisenaankin.

Kuusi tomaatin kokoista kasvisannosta päivässä

Kasviksia, eli vihanneksia, juureksia, hedelmiä ja marjoja tulisi syödä puoli kiloa päivässä raakana tai kypsennettynä. Puoli kiloa täyttyy, kun popsii kuudesti päivässä 80 gramman annoksen. Esimerkiksi keskikokoinen tomaatti painaa noin 90 grammaa.

Maitovalmisteiden määräksi suositellaan neljää annosta päivittäin. Yksi maitoannos on esimerkiksi kaksi desilitraa maitoa tai jogurttia tai kaksi 10 gramman viipaletta juustoa.

Kovia rasvoja kannattaa välttää ja pehmeitä suosia muun muassa vähärasvaisten kasvirasvalevitteiden, kasviöljyjen ja kalan käytöllä.

Suolaa vähemmäksi asteittain

Suola kohottaa verenpainetta. Vähäsuolaiseen ruokavalioon kannattaa totutella asteittain, sillä makuaistin mukauduttua suolaa ei enää kaipaa. Vähennä ruuanvalmistuksessa ja leivonnassa ensin neljäsosa ja muutaman viikon päästä toinen neljäsosa. Tavallisen suolan voi myös korvata mineraalisuolalla. Lisää makua ruokaan saa tuoreista tai kuivatuista yrteistä ja muista mausteista. Myös voimakkaan makuiset kasvikset kuten paprika tai valkosipuli maistuvat suolan sijaan. Lihaa voi marinoida vaikkapa viinissä tai tomaattimurskassa - hapan maku antaa suussa suolaisen aistimuksen.

Vähäsuolaisia vaihtoehtoja kannattaa etsiä leivistä, leikkeleistä ja juustoista. Suola-alkuiset ruuat, kuten suolakurkku tai suolakeksit on parempi jättää kokonaan väliin.

Suomalaiset saavat päivittäin 10 grammaa suolaa, jossa on puolet liikaa 5 gramman suositukseen verrattuna. Verenpaineen kanssa painiskelevan on suolan käytön vähentämisen lisäksi hyvä huolehtia myös siitä, että paino ei pääse nousemaan ja alkoholinkäyttö pysyy kohtuullisena.

(MTV3-Finfood)

Lue myös:

    Uusimmat