Ruokakriisi uhkaa Suomea?

MTK:n puheenjohtaja Juha Marttilan mukaan lihatuotannon kannattavuus on niin heikolla tasolla, että se saattaa pian loppua Suomesta.

Marttilapovaa eilisessä Uuden Suomen haastattelussa ruokakriisiä Suomeen, mikäli pikaisiin toimiin ei ryhdytä. Maa- ja metsätalousvaliokunnan puheenjohtaja Jari Leppä (kesk) on suurelta osin samoilla linjoilla. Maa- ja metsätalousministeri Jari Koskinen (kok) myöntää tukalan tilanteen, mutta samalla rauhoittelee hätäisimpiä.

Marttila kehottaa eduskuntaa käsittelemään ruokakriisiä hätäkokouksessa vielä elokuun aikana.

Kansanedustaja Leppä jakaa Marttilan huolen, mutta ei pidä hätäkokousta tarpeellisena.

– Ruokakriisi on varmasti edessä jo piakkoin, mikäli asialle ei pikaisesti tehdä jotain. Rehu- ja viljakustannukset ovat kohoamassa kaiken aikaa, joten aika on kortilla. Esimerkiksi sianlihan tuottajat eivät halua ottaa vastaan uusia possuja, koska lihan toimittaminen teurastajalle ei kannata. Sianlihan hinta on niin alhaalla, että siinä joutuu antamaan rahaa mukaan, jotta lihan saa kaupaksi.

Uudistuksia tarvitaan

Lepän mukaan kotimaista elintarviketuotantoa tulisi tukea ja uudistaa voimakkaasti, sillä tuontielintarvikkeiden varaan jääminen nostaisi ruoan hintaa merkittävästi.

– Viime vuosien tilastot osoittavat, että kauppa saa elintarvikkeista yhä suuremman ja viljelijä yhä pienemmän siivun. Viljelijät ovat tehneet isoja investointeja ja parantaneet tuotanto-olosuhteita isolla rahalla. Sitten tuodaan tuontilihaa ja -elintarvikkeita, joiden tarkkaa alkuperää tai tuotanto-olosuhteita ei tiedetä.

Syyttävä sormi osoittaa Lepän mielestä sekä kauppojen että nykyhallituksen suuntaan.

– Kauppojen pitää näyttää tässä sitä kuuluisaa vastuuta. Nehän kyllä voimakkaasti esiintyvät vastuullisina kauppiaina, mutta käytäntö on jotain muuta. Hallitus on myös valitettavasti nostanut omilla ratkaisuillaan viljelijöiden kustannuksia epäterveelle tasolle.

Ministeri ymmärtää ja toivoo malttia

Ministeri Koskinen ei kiistä väitteitä orastavan ruokakriisin uhasta, mutta toivoo asian käsittelyyn malttia.

– Ensinnäkin pitäisi saada selkeä käänne tapahtumaan tuottajahinnoissa, jotka ovat selkeästi alle eurooppalaisen keskiarvon.

Koskinen odottaisi vielä syksyn satonäkymiä sekä Suomessa että maailmalla.

– Katsotaan mitä syksy tuo tullessaan. Maailmalla on kärsitty kovasti kuivuudesta, jolloin esimerkiksi viljasato on jäänyt pieneksi, mikä tuo tietysti sitten paineita hintojen korotukseen. Kotimaassa taas on ajoittain saatu liikaakin vettä.

Kaupan vastuu on myös ministerin mielestä olennaisessa roolissa kriisin ratkaisemisessa.

– Viime vuoden lopulla tulleen selvityksen mukaan kaupan puolella ei ehkä ihan ole lakia rikottu, mutta kyllä siellä selkeästi joitain epäterveitä käytäntöjä on. Syksyn aikana olisi joka tapauksessa saatava jotain aikaiseksi liittyen kaupan asemaan ja kilpailutukseen.

Lue myös:

    Uusimmat