Ruokajakelupisteellä tehtiin koronan jälkeisen ajan kävijäennätys – Hursti uskoo määrän kasvavan Kela-leikkausten jälkeen
Ruoka-apua Helsingin Kalliossa jakava Hurstinapu teki keskiviikkona koronapandemian jälkeisen ajan kävijäennätyksen: 2125 ihmistä haki ruokakassin Helsinginkadulla sijaitsevasta Hurstin Valinnasta. Hyväntekijä Heikki Hursti uskoo, että maanantaina voimaan tulevat Kelan etuuksien leikkaukset näkyvät myös leipäjonossa.
Veikko ja Lahja Hurstin Laupeudentyö -yhdistys, eli Hurstinapu jakoi normaaliin tapaan myös pitkänäperjantaina ruokakasseja niitä tarvitseville Helsinginkadulla Helsingissä.
Pyhäpäivän vaikutus näkyi jonkin verran, sillä kävijöitä oli keskiviikkoon verrattuna noin 500 vähemmän.
– Pitkäperjantaina monet paikat ovat kiinni, mutta me ajattelimme jo toistamiseen pitää tämä auki. Kyllä ihmiset ovat soitelleet ja kyselleet, olemmeko auki, kertoo jakamassa ollut Heikki Hursti.
Keskiviikkona ruokajonossa tehtiin koronan jälkeinen ennätys, kävijöitä oli 2125. Kasvua ruoka-apuun nojautuvien määrässä on Hurstin mukaan näkynyt muutenkin tänä keväänä.
– Kyllä nämä jonojen pituudet ja ihmismäärät ovat koko ajan kasvaneet. Noin puoli vuotta sitten meillä kävi noin 1 500–1 600 ihmistä, ja nyt menee yli 2 000. Ihan selvästi väkijoukko on lähtenyt liikkeelle ja kasvanut. Hätä on näköjään suuri.
Toistaiseksi jonoissa on riittänyt jaettavaa.
Hurstinavussa uskotaan, että maanantaina voimaan tulevat Kelan etuuksien leikkaukset vaikuttavat kävijämääriin.
– Jo tällä hetkellä ihmisillä on vähän rahaa, ja monet ovat sanoneet, että kun kaikki juoksevat kulut on hoidettu, joillekin jää 200–250 euroa kuukaudessa ostovoimaa. Kuinka paljon jää näiden leikkausten jälkeen?
"Täällä moni kärsii turhan tähden"
Etuuksiin tulevat muutokset vaikuttavat yleiseen asumistukeen, työttömyystukiin ja toimeentulotukeen. Esimerkiksi yleisen asumistuen korvausprosentti pienenee, ja työttömyysturvan 300 euron kuukausittainen suojaosa poistuu.
Jonossa ollut, nimettömänä pysyvä mies kertoo MTV Uutisille joutuvansa vaihtamaan asuntoa asumistuen pienentyessä.
– Tuntuu todella epäreilulta. Olemme kahden muun miehen kanssa jakaneet kolmion, jotta asuminen olisi halvempaa. Silti vuokra on 1370 euroa, eikä asumistuen laskiessa siihen ole enää varaa.
Niin ikään ruokaa jonottanut ja nimettömänä esiintyvä nainen kertoo, että leikkaukset vaikuttavat hänellä myös asumistilanteeseen, vaikka toistaiseksi hän pystyy vielä nykyisessä asunnossa asumaan.
Työpaikalla leikkaukset ovat puhuttaneet runsaasti erityisesti heidän keskuudessa, joilla on lapsia. Huhtikuun alusta nimittäin poistuvat Kelan maksamat työmarkkinatuen, peruspäivärahan ja liikkuvuusavustuksen lapsikorotukset.
– Köyhiltä siinä viedään, se on mun mielipide. Tulee paha mieli, hän sanoo.
Ruokajonossa käynyt Toni Manninen haluaa lähettää terveisensä leikkauspäätöksiä tehneelle hallitukselle.
– Toivoisin järjen käyttöä eduskuntaan, hallitukseen ja päättäjille. Täällä kärsii moni ihminen ihan turhan tähden heidän typerien päätöstensä takia.
Myös Hurstilla on sanottavaa Orpon hallitukselle.
– Antaisin sinne hallitukseen päin vähän noottia, että kannattaa harkita, mitä tekee. Ihmiset, jotka täälläkin käyvät, ovat jo kärsineet ihan tarpeeksi.
Muutokset 1.4.2024
|
Uusimmat
-
00:55
Sveitsin NHL-supertähti näki Mikael Granlundin karun teon läheltä – "Hän ei ole törkypelaaja, mutta"
-
00:30
Jukka Jalonen tuomitsi Mikael Granlundin törkytempun – "Jos vitosen saa, niin…"
-
00:27
Jääkiekon MM-kisat 2024: Otteluohjelma ja tulokset
-
00:24
Leijonien puolivälierän aika varmistui – näin MM-kisat jatkuvat
-
00:01
Sote-kustannuksista voi säästää lähes kaksi miljardia vuodessa yhdellä keinolla, arvioi Sitra
-
23:42
Mikael Granlund pimahti! Ulosajo tästä törkytempusta – Leijonat hävisi Sveitsille MM-jäällä
-
23:41
Leijonat vaisulla esityksellä MM-puolivälieriin – näin MM-lohkovaiheen päättänyt Sveitsi-ottelu eteni
-
23:18
Trumpin somevideo suututti Valkoisen talon: "Kuvottavaa ja häpeällistä"
-
22:47
Harri Säteri yllätettiin nopeasti kahteen kertaan – tämä Mikael Granlundin maali hylättiin
-
22:43
Valkoposkihanhien pääjoukot jättivät Suomen
-
22:41
Chelsea-päävalmentaja Mauricio Pochettino astuu syrjään
-
22:25
Suomi ja USA allekirjoittivat erikoisjoukkoyhteistyötä koskevan aiejulistuksen
-
22:07
Leijonien vastustajalta ronski veto MM-huippuväännössä – maalivahti pois avauserässä
-
22:07
Zelenskyi: Ukrainan joukot saavuttaneet tuntuvaa edistystä Harkovan alueella
-
22:03
Ruotsi-ottelussa paha tilanne: pistenikkari rysähti kaameasti laitaan
-
22:01
Sami Hedberg ja Saija Tuupanen: Ero
-
21:43
Hirviemo tappoi miehen Alaskassa
-
21:39
Emil Ruusuvuori vetäytyi voiton jälkeen
-
21:30
Suomessa myönnettiin viime vuonna 20 000 oleskelulupaa – yksi syy nousi yleisimmäksi perusteeksi
-
21:26
Kuvat ja videot paljastavat kaaoksen Singapore Airlinesin koneen sisällä
-
Lataa lisää