Ruokailoa turvallisesti

Uutisia ruokamyrkytyksistä tulee jatkuvasti. Tilastojen mukaan koti on toiseksi yleisin ruokamyrkytysten tapahtumispaikka ja noin puolet kotona sattuneista epidemioista liittyy perhejuhlien tarjoiluun (Elintarvikeviraston julkaisu 8/2001: Ruokamyrkytykset suomessa 2001). Riskejä voi kuitenkin pienentää, kun osaa käsitellä ja säilyttää elintarvikkeita oikein. Käsienpesu on yksinkertaisin ja helpoin keino estää bakteereiden leviämistä paikasta toiseen, muistuttaa Elintarvikevirasto. Virasto on juuri käynnistänyt Ruokailoa turvallisesti -kampanjan, joka kevään mittaan muistuttaa kuluttajia käsienpesun tärkeydestä teemalla Käsienpesu - pieni vaiva, suuri ilo.

Bakteereja tarttuu käsiimme WC:ssä käynnin yhteydessä, ovenkahvoista, kaiteista, rahoista, roskapusseista tai kun kättelemme henkilöä joka ei ole pessyt hyvin kättään tai kun hipaisemme käsillämme nenäämme tai hiuksiamme. Osa bakteereista on harmittomia, mutta osa voi sopivissa olosuhteissa aiheuttaa ikäviä sairauksia. Huonosti pestyjen käsien välityksellä voimme levittää mm. erilaisia ruokamyrkytyksiä aiheuttavia bakteereita tai viruksia elintarvikkeisiin, jossa ne voivat sopivissa olosuhteissa alkaa lisääntyä ja aiheuttaa ruokamyrkytyksen. Käsiemme välityksellä voimme levittää myös flunssaa aiheuttavia bakteereita tai viruksia. Käsienpesu on yksinkertaisin ja helpoin keino estää bakteereiden leviämistä paikasta toiseen. Katkaise bakteerien kierto ja pese kädet!

Kädet tulisi pestä aina: -Ennen kuin ryhdyt valmistamaan ruokaa -Raa'an lihan, broilerin tai kalan käsittelyn jälkeen -Vihannesten käsittelyn jälkeen -Ennen aterian tai välipalan nauttimista -Ennen vauvan tai lapsen syöttämistä -WC:ssä käynnin jälkeen -Roskapussin tyhjentämisen jälkeen -Vauvan vaipan vaihtamisen jälkeen -Yskimisen, aivastamisen tai nenän niistämisen jälkeen -Kasvojen ja hiusten koskettamisen jälkeen -Tupakoinnin jälkeen -Lemmikkieläimen silittämisen jälkeen

Ruokailoa turvallisesti -kampanjan aineistoa löytyyElintarvikeviraston Internet-sivuilta.

Lue myös:

    Uusimmat