Rukan ja Pyhän hiihtokeskukset sulkeutuvat – ovat kuitenkin auki vielä viikon

"Humppa soi ja bileet jatkuu"— Sosiaaliseen mediaan levinneet bilekuvat Leviltä saivat lappilaisten sydämet kurkkuun 0:30
"Humppa soi ja bileet jatkuu" — Sosiaaliseen mediaan levinneet bilekuvat Leviltä saivat lappilaisten sydämet kurkkuun

Lapin hiihtokeskukset Ruka ja Pyhä sulkevat ovensa etuajassa koronavirusepidemian takia. Keskukset pysyvät kuitenkin auki vielä viikon.

Rukakeskus oy ja Pyhätunturi oy kertovat asiasta tiedotteessa. Ne perustelevat sulkemista koronaviruksen leviämisen ehkäisemisellä. Laskettelurinteiden lisäksi sulkeutuvat Hotelli Pyhätunturi sekä tunturien vuokraamopalvelut .

Rukan ja Pyhän hiihtokeskukset sulkeutuminen on Rukakeskus Oy:n ja Pyhätunturi Oy:n toimitusjohtajan mukaan raskas, mutta oikea päätös.

– Meidän kaikkien on kannettava vastuumme koronaviruksen leviämisen estämiseksi sekä ennen kaikkea varmistaaksemme henkilöstömme sekä asiakkaidemme hyvinvoinnin tässä poikkeuksellisessa tilanteessa, toteaa Rukakeskus oy:n ja Pyhätunturi oy:n toimitusjohtaja Ville Aho.

Aho perustelee viikon kestävää sulkemisaikaa sillä, että sulkemisella on vaikutksia kymmenien yrittäjien tilanteeseen.

– Kaikkien toimijoiden osalta tarvitaan aikaa, jotta tämä poikkeuksellinen tilanne voidaan hoitaa vastuullisesti kaikki osapuolet huomioiden. Tästä syystä hiihtokeskuksia ei tulla sulkemaan välittömästi.

Sulkeminen koskee Lapin ja Etelä-Suomen hotelleja, ravintoloita, ohjelmapalveluita sekä hiihtokeskuksia Ylläksellä, Oloksella, Pallaksella, Luostolla ja Ounasvaaralla.

Lue myös:

    Uusimmat