Ruhtinatar Charlene julkaisi ensimmäisen perhepotretin tervehtymisensä jälkeen – huomio kiinnittyi vaisuun poseeraukseen

Ruhtinatar Charlene julkaisi vuoden ensimmäisen virallisen perhepotretin.

Monacon ruhtinatar Charlene julkaisi sunnuntaina Instagram-tilillään kauniin pääsiäisteemaisen perhepotretin. Julkaisussa Monacon kuninkaalliset on kuvattu yhdessä valkoisiin pukeutuneena pääsiäiskorin kanssa.

– Hyvää pääsiäistä, ruhtinatar toivotti tiiviisti kuvatekstissään.

Perhekuva on ensimmäinen virallinen valokuva elokuun 2021 jälkeen. Lämpimäksi tarkoitetussa kuvassa huomio kiinnittyy erityisesti sommitteluun, jossa Charlene ei katso kameraan ja näyttäisi vetäytyvän aviomiehestään ruhtinas Albertista poispäin. Ruhtinasparin avio-onnen on niin ikää spekuloitu rakoilevan jo pitkään.

Ruhtinatar oli kuukausia poissa ruhtinaskunnasta terveysongelmien takia, johon muun muassa lukeutui palatsin jo aiemmin tiedottama "perustavanlaatuinen uupumustila". Page Six -lehden mukaan Charlen melkein kuoli viime vuonna Etelä-Afrikassa sairastuttuaan mystisesti, jonka vuoksi hän kävi läpi useiden leikkausten sarjan.

Perheen ystävät ovat ilmaisseet huolensa siitä, että Albert on vähätellyt vaimonsa sairastelua ja terveydentilaa.

– On epäreilua, että hänen kuvataan olevan jonkinlainen henkinen tai emotionaalinen ongelma. Emme tiedä, miksi palatsi vähättelee sitä, että hän melkein kuoli Etelä-Afrikassa, lähde kommentoi Page Sixille.

Ruhtinas Albert vieraili Suomessa vuonna 2012. Katso videolta, kuinka vierailu tuolloin sujui.

Monacon ruhtinaspari jatkoi Lapin kiertuettaan 0:42


Lue myös:

    Uusimmat