Rovio pudotti yt-pommin – Suomessa potkut yli 200:lle

Rovio aloittaa jätti-yt:t 1:45

Peliyhtiö Rovio Entertainment aloittaa yt-neuvottelut, jotka voivat johtaa 260 työntekijän irtisanomiseen. Vähennykset ovat mittavia, sillä määrä vastaa noin kolmannesta yhtiön työntekijöistä, joita on maailmanlaajuisesti 670.

Rovion viestinnästä kerrotaan, että vähennyksistä 230 olisi kohdistumassa Suomeen.  

Vähennyksiä etsitään koko organisaatiosta. Niiden ulkopuolella ovat vain The Angry Birds -elokuvaa Yhdysvalloissa ja Kanadassa tekevät työntekijät.  

Rovio kertoo keskittävänsä toimintonsa vastaisuudessa kolmeen liiketoiminta-alueeseen: peleihin, mediaan ja kuluttajatuotteisiin.  

– Tarvitaan perustavia muutoksia, jotta varmistamme, että Rovio menestyy globaalissa tavoitteessaan olla johtava viihdeyhtiö mobiilipeleihin keskittyen, Rovion toimitusjohtaja Pekka Rantala sanoo yhtiön tiedotteessa. 

Hän myöntää, että yhtiön vauhti uusien liiketoimintamahdollisuuksien etsimisessä on ollut viime vuosina poikkeuksellinen, ja yhtiö teki liian monia asioita.  

Rovion tulos putosi jo viime vuonna 10 miljoonaan euroon edellisvuoden lähes 37 miljoonasta. Yhtiö antoi viime vuonna lähtöpassit yli sadalle työntekijälle, koska yhtiön kasvu oli jo tuolloin odotettua hitaampaa.  

Lue myös:

    Uusimmat