Rötöksiin vapaa-ajalla puuttuneen poliisin toiminta hämmentää Virroilla: Poliisimiehen väitetään setvineen rikoksia humalassa – näin vastaa poliisi

Vapaa-ajalla rikolliseen toimintaan puuttuneen poliisin toiminta on herättänyt hämminkiä Virroilla. Poliisi on kaupungilla liikkuneiden perättömien huhujen takia kirjannut jopa rikosilmoituksen kunnianloukkauksesta.

Viimeisen parin viikon aikana Virtain poliisiasemalla töissä oleva poliisi on puuttunut vapaalla ollessaan rikolliseen toimintaan.

Parissa tapauksessa rikoksesta epäillyt ovat ilmoittaneet poliisimiehelle tapahtumapaikalla, että tällä ei ole toimivaltuutta puuttua tilanteeseen. Poliisin on tilanteissa väitetty myös olleen alkoholin vaikutuksen alaisena.

Sisä-Suomen poliisi sanoo, että näin ei ole kuitenkaan ollut. Poliisimies puhalsi ensimmäisen tapauksen jälkeen nollat puhalluskokeessa.

Toisessa tapauksessa poliisi on puuttunut rikokseen välittömästi työvuorosta poistuttuaan, joten ensitietojen perusteella epäilystä alkoholin osuudesta ei poliisin mukaan ole.

Velvollisuus voi kutsua vapaallakin

Poliisin näkemyksen mukaan vapaa-ajalla rötöksiä ratkoneen poliisimiehen toiminta on mennyt oppikirjan mukaan.

– Poliisimiehellä on velvollisuus myös vapaa-ajallaan ryhtyä kiireellisiin toimiin jos se on välttämätöntä vakavan rikoksen estämiseksi, tällaista rikosta koskevan tutkinnan aloittamiseksi tai yleistä järjestystä ja turvallisuutta uhkaavan vakavan vaaran torjumiseksi, toteaa rikoskomisario Kari Aaltio Sisä-Suomen poliisin tiedotteessa.

Kaupungilla leviää huhuja

Asia on kuitenkin saanut nyt poliisin mukaan erilaisen luonteen. Poliisimiehen toiminnasta on levitelty kylillä perättömiä väitteitä "varmoina tietoina".

– Nyt olemme joutuneet kirjaamaan jälkimmäisestä tapauksesta rikosilmoituksen nimikkeellä kunnialoukkaus, Aaltio sanoo.

Myös poliisin toiminnasta on ilmoitettu lain mukaan Valtakunnansyyttäjänvirastoon, joka suorittaa asiassa esitutkintalain mukaisen selvityksen. 

Lue myös:

    Uusimmat