Mercedes-kuljettaja Nico Rosberg kärsi Espanjan GP:ssä autonsa avattavan takasiiven ja radioyhteyden mentyä epäkuntoon.
Rosberg ajoi maaliin seitsemännellä sijalla yli kierroksen kärjelle hävinneenä.
- Kisassa oli hienoja taisteluja, mutta valitettavasti se oli minulle vaikea. Radioni ei toiminut, joten se teki kisan ymmärtämisen vaikeaksi, koska säätöjen ja polttoaineen säästämisen kanssa on niin paljon tekemistä. Se oli hieman haastavaa, Rosberg kertoi.
- Sitten takasiipeni meni myös epäkuntoon, joten minulla ei ollut käytössäni ohitusjärjestelmää. Se teki ohittamisen erittäin vaikeaksi. Muuten olisin kyllä varmasti pystynyt nousemaan ylemmäs ja olisin sijoittunut paljon lähemmäksi kärkeä, koska mielestäni minulla oli melko hyvä vauhti tänään, Nico jatkoi.
(MTV3)