Roope Salminen: Kiirettä pitää, mutta ei auta valittaa

Enbuske & Linnanahde Crew'n musiikkivieraana tänään nähtävän Roope Salminen & Koirat -yhtyeen nokkamies Roope Salminen elää elämänsä kevättä. Kiirettä pitää, mutta pitäköön.

Roope Salminen & Koirat -yhtye esittää tänään illalla ELCrew'ssa uuden singlensä.

– Elämä on tällä hetkellä tosi kiireistä. Tämä on huikeata aikaa ja taitaa varmastikin olla elämäni tähän asti tärkein kevät käynnissä. Pikkuisen väsyttää, mutta ei pidä valittaa. Draivia riittää kun tietää, ettei tämä kestä ikuisesti, Salminen kertoi ennen lähetystä.

– Tämä pyöritys kestää jonkun aikaa, sitten alkavatkin jo kesän keikat ja pääsee keskittymään bändiin ja improryhmään. Kyllä tämän kevään jaksaa vääntää vaikka vähän pienemmilläkin yöunilla.

Salminen ei kuitenkaan vaihtaisi kiirettä mihinkään.

– Onhan tämä ihan helvetin siistiä kuitenkin. Aina välillä tulee sellainen hetki kun miettii, että voi kun ehtisi nukkua. Mutta niinä hetkinä muistutan itseäni, että teen juuri sitä mitä haluan. Ihmisiä on töissä kaivoksissa ja muualla ja heillä on varmasti todella paljon rankempaa kuin minulla.

Naisväen suosikkina pidetty Salminen ei ole saanut suoria treffikutsuja.

– Toki sosiaalisessa mediassa on tullut aiempaa enemmän kommentteja, mutta suoria yhteydenottoja tyyliin ”olen kiinnostunut sinusta”, sellaisia ei ole tullut yhtään.

Salminen aikoo lähteä pitkälle lomamatkalle tammikuussa 2016.

– Sitä ennen en ajatellut juuri pitää lomaa. Nyt on taottava, kun rauta on kuumaa.

Enbuske & Linnanahde Crew tänään klo 21 MTV3-kanavalla.

Lue myös:

    Uusimmat