Rooman kohuttu MAXXI - modernia taidetta? Kyllä ja ei

Edessäni nousevat selällään makaavan luurangon jalkaterät. Tummaan hameeseen ja valkoiseen paitaan pukeutunut nainen kävelee korkokengissään välistämme. Varvasluut nousevat pitkälti yli naisen pään.

Kivipihalla vieressäni on kyyneleen muotoinen ruohosaareke. Sillä on yksi vehreä puu - lajia en tunnista - ja kymmenkunta ruosteisesta metallista leikattua kannon muotoista metallipalaa. Pieni kyltti kertoo taideteoksen kuvaavan paratiisivarkautta.

Sulavalinjainen museo nousee kadonneen paratiisin ja luurangon takana. Sen kaarteet palauttavat mieleen äskeisen kaunottaren. Oliko tämä italiatar - en tiedä. Olo on hämmentynyt. Takana on parin tunnin visiitti MAXXIin, uuteen modernin taiteen museoon Roomassa.

Moderni taide ei ole alaani. Rikokset, tulipalot ja dekkarit ovat. Ehkä myös jalkapallo ja jääkiekko. MTV3:n uutisten nettisivujen pomo lupaa tekstiviestillä, että saan kirjoittaa tämän. Haluan myös tehdä sen, vaikka olen Roomassa lomalla. Toimittaja-kirjailija miettii kirjoittaen. Ajatukset vaativat jäsentämistä tällaisen kokemuksen jälkeen.

Palataan pari tuntia taaksepäin. Kuuma kevätpäivä Roomassa. Aurinko liimaa teepaidan selkään. Lauantain terassilla lukemassani - tai ihan oikeasti selaamassani, koska italiaa en osaa - sanomalehdessä oli viihdejuttu uudesta museosta. Se avautuisi sunnuntaina.

Lehden ja muiden uutisten mukaan rakennus maksoi 140 miljoonaa euroa ja nostaisi Rooman maailman nykytaiteen kaupunkien kärkeen. Käärmemäistä taloa oli rakennettu pohjois-Roomaan kymmenen vuotta.

MAXXI oli pakko nähdä. Löytyisikö sieltä vastapainoa kaupungin kiinnostavaan, mutta parin päivän visiitin jälkeen jo ähkyn lailla päällekäyvään antiikkiin? Toivottavasti.

2 tai 2D

Metro toi Flaminio-asemalle ja siitä kakkosen bussilla muutama asema eteenpäin. Toinen hyvä vaihtoehto on ajaa metrolla Lepanto -asemalle ja jatkaa sieltä 2D-raitiovaunulla. Toki taksillakin pääsee, mutta niissä voi varautua taikatemppuihin. Kuljettajalle annettu kaksikymppinen vaihtuu suharin sylissä viitokseksi ja kuski vaatii lisää rahaa. Harva turisti viitsii riidellä. Taksit ovat hyvä mittari yhteiskunnan korruptiolle, joten sillä saralla tilanne ei ole Italiassa hyvä.

Museolle vievän Flaminia-bulevardin talot ovat kolmi-nelikerroksisia, eikä museo Flaminian poikkikadulla Guido Renillä erotu lainkaan alueen arkkitehtuurista. Ensi alkuun tunne on jopa pieni pettymys. Eihän tämä näytä miltään. Juuri se on ollut suunnittelijan, irakilaisen naisen Zaha Hadidin tarkoitus. Yllätykset ovat edessä.

Kadonneen paratiisin varastetut puut ohittaa huomaamatta, kun katse kiinnittyy luurankoon. Parikymmen metrinen makaa selällään ja kylkiluut heiluvat kevyessä tuulessa. Hengittääkö se?

Korkeassa aulassa rakennus iskee. Kaarevat kävelysillat ja portaat risteilevät. Mielipuolinen nauru täyttää äänitilan. Se kuuluu seinällä näytettävään videoon.

Jonoa ei ole. Ihme kyllä. Museo on poikkeuksellisesti avajaisviikolla auki myös maanantaina. Lippu maksaa yksitoista euroa.

Aulasta voisi lähteä viiteen-kuuteen eri suuntaan kymmenentuhannen neliömetrin museaossa. Portaat vievät ylös. Ylhäällä, oikealla on sisäkkäisten lasi-iglujen rakennelma, vasemmalla toiselta puolelta poltettu puukasa.Lasi-iglut kuvaavat kosmosta ja ihmisen tarvetta olla yhteydessä muihin. Alkaa haastavasti. Kuvaaminen aulassa on sallittua, mutta museossa kiellettyä.

Käytävällä vahva tuulenpuuska tuntuu hyvältä ja vilvoittavalta. Pieni kyltti puhaltavan kolon vieressä kertoo sen olevan taideteos "Dielecttrio". Taulu selventää, että taide ei ole vain sitä näet, vaan myös sitä mitä tunnet. Se voi olla sähköisku tai kuumuus.

Pidän "Dielectriosta" ja viihdyn sen edessä minuutin pari. Paitakin kuivuu taidenautinnossa.

Vieressä on teltta ja pari televisiota. Teltta on ollut etelänavalla viidenkymmenen muun ohella. Video kertoo kuinka sinne matkustanut taiteilijapari teki niistä vapaan kaupungin.

MAXXI on teos

MAXXI on tilana sekava, mutta se on tarkoitus. Tarkoitus on sekoittaa vierailijan aisteja. Kapea käytävä viekin takaisin tilaan, jossa jo olet ollut.

Seinällä on keltaisella muovitaustalla parikymmentä keittolevyä. Sukupuolirooleihin kantaa ottava teos kuvaa pystyyn nostettuna naisen vaarallisuutta, koska levyt voisivat olla kuumia. Eivät kyllä ole.

Eteläafrikkalainen taiteilija on sijoittanut parikymmentä kumipamppua ympyrään osoittaakseen pamppujen ja harmonisen ympyrän ristiriidan. Videolla tylynoloinen skinipariskunta uiskentelee Trevi-suihkulähteessä.

USA:ta mollataan vaalivideoilla. Journalismi ja taide sekoittuvat maahanmuutttoa ja suurten yritysten tehtaiden siirtoa kuvaavassa tietokonegrafiikassa.

Tikkaat vievät loisteliaaseen kattokruunuun, jonka yläpuoli on sisustettu kuin kodittoman katuasunto. Jokaisen teoksen vieressä on lyhyt esittely siitä, mistä teos kertoo. On mielenkiintoista katsoa ensin teosta ja sitten se mitä taitelija on tarkoittanut. Aina se ei ole helppoa.

Moretti ja Mesopotamia - ristiriita

Alakerrassa arkkitehti Luigi Morettin (1907-73) elämäntyötä esittelevä osastolta "Rationalismista informalismiin" ristiriidat puuttuvat. Pyöreiden linjojen ystävän työt - kuvat ja pienoismallit - miellyttävät.

Yksi erikoisnäyttelyistä käsittelee Mesopotamian dramaturgiaa. Jo nimi on modernia taidetta. Puhumattakaan videosta, jolla vilistää tekstiä kovaa vauhtia. Joku on kopioinut käsin kaikki Shakespearen teokset ja kuvannut käsikirjoitukset videolle. Tarkoituksena on näyttää miten tekstin merkitys katoaa kuvassa.

No, jos kuva olisi hitaampi, niin kaiketi tekstillä olisi merkitystä. Nopeana vinkkinä moderniin taiteeseen: ota kursorilla kiinni vierityspalkista oikealla ja heiluta sitä ylös alas. Journalismin ja mainosten merkitys hukkuu liikkeeseen.

Ei liene ihme, että olo näyttelyn jälkeen on hämmentynyt. Mitä ihmettä lähes viisikymppisen lihaa syövän miehen pitäisi tästä ajatella.

Parasta on tietysti se, että se herättää ajattelemaan. Museo on täynnä nykytaiteen bensaa, vastakkainasetteluja.

Palaako bensiini?

Osa kohteista on liian helppoa. Kai kaikki tietävät natsit pahoiksi - tai ehkä sekin ajatus on yhden taulun väärti. Ettei julmuuksia unohdettaisi.

Köyhyys, sorto, naiset, vähemmistöt ja peitelty väkivalta saavat osansa teoksissa. Mutta taiteilijat ovat yltäneet muuallekin. Museossa on kauneutta ja estetiikkaa. Joitain teoksia on vain miellyttävää katsella. Niitä ei edes selitetä. Kaiken ei tarvitse ottaa kantaa ja ahdistaa kiertomerkityksillä. Kävijä saa myös hengähtää.

Mesopotamian dramaturgia -osuudessa oli videolla kaksi turkkilaista englantia osaamatonta nuorta miestä lukemassa brittiläisrunoilijan tekstiä, jota he eivät ymmärrä lainkaan. Taitelijan mukaan tarkoituksena on paljastaa kieliglobalisaation illuusio. Uusi hyvä näkökulma ja toteutustapa aiheeseen, joka turistillekin on arkipäivää. Toinen voi puhua mitä tahansa, englanniksikin. Viestit eivät vain mene perille.

Seksiin tai kirkkoon ei oteta kantaa lainkaan. Maa on Italia.

Talon suuruus

Suurimpia taideteoksia on tietysti rakennus itsessään. Se on huikaiseva. MAXXI on näkemisen arvoinen jo siksi. Ja osittain vain siksi. Välillä syntyy tunne, että seinien taide häiritsee itse taloa.

Näyttely on hyvä, mutta se ei kuitenkaan säväytä. Suu ei loksahda auki. Ei pelota, ei naurata, ei järkytä. Kiinnostaa, mutta ytimiin se ei yllä.Oliko vaikuttavampi kokemus kuitenkin museo Mercati di Traiano/Fori Imperiali-museo (linkki ja osoite: Via IV Novembre 94), jossa Forum Romanumin patsaat tai niiden osat oli yhdistetty William Kleinin 1956-1960 ottamiin kuviin? Loistavat valokuvat herättivät patsaat henkiin ja laittoivat miettimään antiikin ajan elämään Roomassa. Jos taiteen yksi tarkoitus on viihdyttää ja herättää ajatuksia, niin Traiano/Fori onnistui kympin arvoisesti.

Mietin penkillä mitä modernista taiteesta puuttuu? Mikä säväyttäisi? Mikä toisi nykyajan tällaiseen museoon. Toimisiko teos, joka jatkuvasti kaappaisi nettiin ihmisten juuri tänä päivänä lataamia kuvia ja heijastaisi ne seinälle. Kuvaisiko se nykyaikaa, julkisuuden ja yksityisyyden ristiriitaa?

Ajatukseni harhautuvat, kun tumma hamenainen kävelee taas ohi. Katseeni jää häneen kiinni. Kiersikö hän näyttelyn näin nopeasti? Huomaan radiopuhelimen uumalla. Viehättävä kaunotar on vartija. Ehkä tämäkin on osaltaan modernia taidetta, jossa turvallisuus on puettu erilaiseen kaapuun - siis tässä tapauksessa lyhyeen hameeseen. Vielä vaarallisempaa.

Kamerani on hidas enkä saa kaunotarta valokuvaan.

Tumma pilvi ajaa auringon eteen. Tuulenhenkä viilentää oloani. Ehkä illaksi tulee vilvoittava sade. Toivon niin ja nousen penkiltä.

Lue myös:

    Uusimmat