Ronnie O'Sullivan "pelasi kuin jumala" – sitten tapahtui jotain käsittämätöntä
Mark Williams, 49, juhli voittoa sunnuntai-iltana snookerin Tour Championshipin finaalissa Manchesterissa. Walesilainen kukisti loppuottelussa Ronnie O'Sullivanin hämmentävien vaiheiden jälkeen.
– En koskaan ajatellut, että voittaisin turnauksia 49-vuotiaana, Mark Williams myhäili hämmentyneenä uransa 26. turnausvoiton jälkeen Manchesterissa.
Willliams päihitti finaalivastustajansa Ronnie O'Sullivanin erin 10–5 oltuaan ensin häviöllä 3–5 sunnuntain iltapäiväsession päätteeksi. Kohtaaminen oli kaksikon ensimmäinen rankingfinaalissa sitten vuoden 2000 ja siitä muodostui ikimuistoinen.
Ottelussa ensin 1–3-tappiolle joutunut O'Sullivan pelasi sitä seuranneiden 37 minuutin ajan kuin noiduttu ja niputti neljä freimivoittoa pistelukemin 102, 127, 59 ja 121 hengästyttävään tahtiin. 5–3-johdossa iltasessioon saapunut englantilaistähti romahti tästä kuitenkin seitsemään perättäiseen erätappioon.
Iltasessiossa häikäissyt Williams tunnusti seitsemän erän voittoputkea edeltäneen tauon tulleen häneen kannaltaan loistavaan paikkaan.
– Hän pelasi kuin jumala neljän erän ajan, ja olin iloinen, että tauko tuli, koska hän oli pysäyttämätön, Williams hehkutti O'Sullivania.
– Hän ei pelannut niin hyvin enää tänä iltana, mutta uskon sen johtuneen siitä, että pistin hieman painetta hänelle, ja hän alkoi epäonnistua pussituksissa loppua kohden. Näin, että hän turhautui ja epäonnistui muutamassa pallossa, joita hän ei normaalisti koskaan lyö ohi, mutta olen siitä haltioissani.
Seitsenkertaisen maailmanmestarin O'Sullivanin kukistaminen ei ole arkipäiväinen juttu edes Williamsin kaltaiselle taiturille. Hän oli hävinnyt peräti 22 ottelua 24:stä edellisestä kohtaamisestaan "The Rocketin" kanssa.
"Luultavasti lahjakkain"
Umpilahjakkaan Williamsin tuloskunto snookerin ammattilaiskiertueella on vaikuttavaa, kun ottaa hänen ikänsä lisäksi huomioon sen, ettei hän tunnetusti uhraa koko elämäänsä snookerin lajiharjoitteluun. Hän muistutti voittohaastattelussa pelaavansa osa-aikaisesti myös pool-biljardia.
O'Sullivan antoi tappionsa jälkeen täyden tunnustuksen Williamsin kyvyille.
– Jos hän omistaisi elämänsä (snookerille), hän olisi maailman ykköspelaaja, mutta hän ei tee niin. Hän pitää golfista, rentoutumisesta ja elämästä nauttimisesta. Hän ei pärjää hullummin siihen nähden, että hän vain pelailee lajia. Hän voitti ansaitusti ja on luultavasti lahjakkain snookerin pelaaja, jonka olen koskaan nähnyt, O'Sullivan ylisti.
Kolme kertaa maailmanmestaruutta juhlinut Williams nosti itse voittohaastattelussaan esille omat mahdollisuutensa kevään MM-turnauksessa Sheffieldissä.
– Maailmanmestaruusturnaus on aivan nurkan takana, ja Ronnie on se pelaaja, joka pitää voittaa, mutta sitä ei koskaan voi tietää. Yritän parhaani, Williams lupasi.
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää