Rokotetutkimuskeskuksen Rämet: Suomi ei pääse koronasta edes yli 90 prosentin rokotekattavuudella

Yli 12-vuotiaiden rokotekattavuus noussee tänään 80 prosenttiin.

Pitkään yli 80 prosentin rokotekattavuutta yli 12-vuotiaissa pidettiin rokotekattavuutena, joka riittäisi pitämään koronaepidemian kurissa ja palauttamaan yhteiskunnan normaalitilaan pandemiasta huolimatta. Viruksen muuntuessa toive osoittautui liian optimistiseksi.

Rokotetutkimuskeskuksen johtaja, professori Mika Rämet kertoo, että herkästi tarttuva delta-variantti teki laumasuojatavoitteen nykykeinoilla hyvin vaikeaksi tavoittaa, koska variantin vuoksi myös lapsilla on enemmän tartuntoja ja lisäksi osa rokotetuistakin saa lievä-oireisia limakalvoinfektioita. Limakalvoinfektioiden seurauksena syntyy koronan jatkotartuntoja, vaikka niitä tuleekin harvemmin kuin rokottamattomien kautta.

– Koronaviruksen poistamiseen yhteiskunnasta vaadittava rokotekattavuus on siksi todella korkea, hän sanoo.

Rämetin mukaan koronavirus jää käytännössä pysyvästi yhteiskuntaan. Rokotteiden ja virukselle altistumisen kautta väestön suoja virusta virusta vastaan paranee ja sen aiheuttama tautitaakka vähenee tulevaisuudessa.

Ei turvallista rokotekattavuuden raja-arvoa

Rämetin mukaansa mitään tarkkaa lukua riittävästä rokotekattavuudesta ei voida antaa, sillä koronan tarttuvuus riippuu monista seikoista aina koronarajoituksista ihmisten kontaktien määrään ja heidän muuhun käytökseensä. Myös viruksen tartuttavus muuttuu.

Nykyisellään rokottamaton osuus väestöstä johtaa siihen, että kansalainen väistämättä kohtaa niin sanottua ”infektiopainetta”.

– Siksi olen yrittänyt sanoa, että yksilöllä ei ole muuta keinoa suojautua, kun se rokote, Rämet sanoo.

Hän painottaa, että yhteiskunnan kannalta sairaaloiden kuormitus on tärkeä asia, mutta rokottomattomalle yksilölle ei hänen näkemyksensä mukaan ole merkitystä onko hän ainoa tehohoidossa oleva vai yksi sadoista.

– Toisten rokotekattavuus siis määrittää erityisesti sitä, kuinka monta muuta tautiin sairastuu vakavasti. Ihan samalla tavalla kuin turvavyöt ja pelastusliivit suojaavat niitä käyttäviä, Rämet kertoo.

Toisaalta korona jyllää myös Suomen rajojen ulkopuolella tavalla, ettei tautia varmasti saada täysin kitkettyä. Kanssakäymistä rajan ylitse on luvassa joka tapauksessa.

– Vaikka meillä olisi 99 prosentin rokotekattavuus, niin meillä on naapurit, joiden koronatilanne on hyvin synkkä: Viron ja Venäjän tilanne on todella hankala, eli heillä tulee olemaan korona siellä pitkään, Rämet arvioi.

Rokotekattavuus vaihtelee eri toimialoilla suuresti – näillä aloilla rokottamattomia on eniten 3:21
Näillä aloilla on suurin rokotekattavuus.

Lue myös:

    Uusimmat