Robin Lod ja Teemu Pukki heti hyvänteossa – Huuhkajien voimakaksikko iski välittömästi uuden kauden alkuun

Suomalaispelaajien mallikas alku uudelle Pohjois-Amerikan jalkapallosarjan MLS:n kaudelle sai jatkoa Suomen aikaa sunnuntaiaamuna.

Pitkään loukkaantumisista viime vuonna kärsinyt Robin Lod, 30, osui heti joukkueensa Minnesota Unitedin kauden ensimmäisessä ottelussa, jossa Lod ja tämän maalin alustanut maajoukkuetoveri Teemu Pukki olivat kaatamassa Austinia lukemin 2–1.

Maajoukkueuransa jo aiemmin lopettanut Alexander Ring toimii Austinin kapteenina ja pelasi ottelussa täydet minuutit. Joukkuetta edustaa myös Huuhkajien vakiokasvoihin lukeutuva toppari Leo Väisänen, joka joutui poistumaan vaihtoon jo avausjaksolla loukkaantumisen vuoksi. 

Pukin ja Lodin junailema maali alapuolella.

Myös HJK:sta DC Unitediin siirtynyt Matti Peltola, 21, onnistui heti debyytissään. Peltolan ryhmä voitti New England Revolutionin 3–1 Valioliigastakin takavuosilta tutun Christian Benteken taiteiltua hattutempun.

Syöttötaitoaan ja pelinrytmittämisen kykyjään heti esitellyt Peltola pelasi DC Unitedin keskikentällä täydet minuutit.

Avausottelussa Lionel Messin syötöstä Inter Miamille osunut Robert Taylor jahtaa lisäosumia Suomen aikaa maanantaiaamuna vierasottelussa Los Angeles Galaxya vastaan.

MLS:ssä nähdään alkaneella kaudella kaikkiaan kahdeksan suomalaista. Jutussa mainittujen lisäksi Atlantin takana pelaavat Lassi Lappalainen (Montreal) ja Jere Uronen (Charlotte).

 

Lue myös:

    Uusimmat