Yli puolet rivitaloyhtiöistä säilyttää jäteastioitaan rakennusten seinustoilla, jossa tuhopolton riski on suuri. Tilanne ei ole parantunut juurikaan kahdessa vuodessa.
Useampi kuin joka toinen rivitaloyhtiö säilyttää jäteastioitaan turvallisuusmääräysten vastaisesti rakennusten seinustoilla. Tieto ilmenee vakuutusyhtiö If:in marraskuussa Turussa tekemästä selvityksestä. Edellisen kerran roskisten sijoittelua selvitettiin toukokuussa 2010. Tuolloin 60 prosenttia rivitaloyhtiöistä oli sijoittanut roskikset liian lähelle rakennuksia. Roskisten sijainnilla on merkitystä siksi, että jäteastiat ovat helppo kohde tuhopolttajille. Suomessa sytytetään tahallisesti viisi tulipaloa joka päivä.
– Puolet tahallaan sytytetyistä paloista saa alkunsa jäteastioista, joten roskisten säilyttäminen rivitalon seinustalla on asukkaiden turvallisuuden kannalta vakavaa piittaamattomuutta. Pelastuslakia ja suojeluohjeita ei tehdä ihmisten kiusaksi vaan suojelemiseksi, sanoo vahingontorjuntapäällikkö Mika Luhtala Ifistä.
Esimerkiksi lokakuussa Porvoossa poltettiin asunto-osakeyhtiön roskakatos. Muutamaa viikkoa myöhemmin Kuopiossa tuikattiin tuleen koulun roskakatos, ja marraskuussa vastaava tapahtui Vaasassa.
Roskikset on sijoitettava niiden koosta ja määrästä riippuen vähintään neljän metrin päähän rakennuksista. Vaihtoehtoja turvaetäisyydelle ovat lukittavat roska-astiat, lukittava tai palonkestävä jätekatos tai palonkestävä seinä ja räystäsrakenteet.
Aitaukset parantavat yritysten tilannetta
Turun alueen yritysten paloturvallisuus on parantunut jonkin verran kahdessa vuodessa. Silti 40 prosenttia yrityksistä sijoittaa roskikset liian lähelle rakennuksia. Yritystonttien aitaaminen on yleistynyt muutamassa vuodessa.
– Todennäköisesti aitauksia on hankittu ennen kaikkea murtoriskin pienentämiseksi, mutta samalla ehkäistään tuhopolttoja, kun asiattomat kulkijat eivät pääse haahuilemaan yritysten pihoille, Luhtala arvioi.
Tämänkertaisessa selvityksessä mukana oli jonkin verran samoja kiinteistöjä kuin kaksi vuotta sitten. Osa pihoista oli edellisen selvityksen jälkeen aidattu, mutta myös jäteastioihin oli muutamissa paikoissa kiinnitetty huomiota.
– Viidessä yrityksessä jäteastiat oli siirretty tai lukittu edellisen selvityksen jälkeen. Ainakin näissä yrityksissä on ymmärretty, miten kohtalokkaasti jätteiden säilytys voi vaikuttaa koko yrityksen tulevaisuuteen.
If selvitti roskisten sijoittelua 50 rivitaloyhtiössä ja 115 yrityksessä Turussa marraskuussa 2012.
MTV3 / Jokakoti
Lähde: Deski
Kuva: Colourbox
Uusimmat
-
18:55
Tulossa useita ulosmarsseja: Helsinki-Vantaan lentoaseman turvatarkastuksiin keskeytys – näin Orpo kommentoi mielenilmauksia
-
18:53
Britannian puolustusministeri sanoi maan harkitsevan sotilaiden lähettämistä Ukrainaan – pääministeri riensi korjaamaan viestiä
-
18:52
Pirkko Mannola muistelee TTK-taivaltaan – kohtasi samaan aikaan suuren surun: "Minulle kerrottiin, että voin lopettaa"
-
18:47
MTV seuraa Chilen MM-rallia: Teemu Suninen keskeytti kakkospaikalta! Toyotalla nyt sauma mestaruusjuhliin
-
18:45
Räppäri Jami Faltin asui lapsuudessan ja nuoruudessaan tukholmalaisessa lähiössä – näin hän ajattelee Ruotsin jengiväkivalta-aallosta
-
18:30
Turkissa tapahtuneelle itsemurhaiskulle ilmoittautunut tekijä
-
18:28
Tässä Teemu Sunisen synkkä hetki – ulosajo ja keskeytys MM-rallin kakkospaikalta!
-
18:22
Ex-poikaystävä tappoi Veraa raakalaismaisesti 3,5 tunnin ajan – Venäjän poliisi ei tullut pyynnöistä huolimatta apuun
-
18:19
Euroopan mestari raivostui omalle fanille – rumat haistattelut karu näky
-
18:17
Tuoreimmat ennusteet: Ovatko rankkasateet ja kovat puuskat sittenkin kiertämässä Suomen?
-
18:16
Motoristi kolaroi traktorin kanssa ja kuoli Kurikassa
-
18:10
Pörssisähköläiset hereillä maanantaina! Sähkön hinta satakertaistuu huonon tuulen vuoksi
-
18:00
Miltä kuulostaisi yli miljardin dollarin lottovoitto? Sellainen on tarjolla huomenna Yhdysvalloissa
-
17:31
TTK-harjoitussaleilla tapahtuu paljon muutakin kuin tanssia – Mikko Penttilä avaa ovet salattuun maailmaan
-
17:29
Epäiletko sairastavasi ärtyneen suolen oireyhtymää? Neurologi kertoo, mistä oikeasti voi olla kyse
-
17:28
Tutustu suomalaisia kiehtoviin Japani-ilmiöihin MTV:n kanssa – tässä alkusyksyn parhaat palat
-
17:28
Puolassa jopa miljoona ihmistä osoittanut mieltään hallitusta vastaan – "Suurin mielenosoitus Varsovan historiassa"
-
17:26
KuPS jyräsi historialliseen cup-mestaruuteen – tähtipelaajalta neljän maalin ilotulitus
-
17:22
Näin miljardin säästävään eläkeuudistukseen suhtaudutaan: "Luo sellaista turvattomuutta"
-
17:22
KRP: "Suomessa viitteitä lasten käyttämisestä huumeiden kuljettajina"
-
Lataa lisää