Teollisuusliiton ja Teknologiateollisuuden työnantajien välistä palkkakiistaa yritettiin sovitella tänään valtakunnansovittelijan johdolla. Sopua ei edelleenkään syntynyt ja riskit lakoille kasvavat.
Päivät kuluvat, mutta sovintoa ei näy. Teollisuusliitto ja Teknologiateollisuuden työnantajat istuivat taas tänään sovittelussa, mutta erimielisyys palkankorotuksista on suurta.
Teollisuusliitto ja muutkin SAK:n ammattiliitot vaativat kymmenen prosentin korotusta kahden vuoden ajalle.
Työnantajat sanovat, että vaatimus on ihan liian suuri, koska kymmenen prosentin palkankorotus olisi paha isku suomalaisten yritysten kilpailukyvylle.
Teknologiateollisuuden pääekonomisti Petteri Rautaporras on paljastanut sen verran, että työnantajien tarjous korotuksille on ollut suurempi kuin 3,5 prosenttia kahdelle vuodelle.
Teollisuusliiton Riku Aallon johtamaa neuvottelujoukkoa tämä työnantajien tarjous ei ole riemastuttanut ja osapuolet ovat yhä kaukana toisistaan.
Näin ollaan pattitilanteessa, jonka ratkaisu vaatii ilmeisesti paineen nostamista puolin ja toisin.