Rinne: SDP valmis hallitukseen – muutamia ehtoja

SDP:n puheenjohtajan Antti Rinteen mukaan puolue haluaa edelleen hallitusneuvotteluihin, jos Juha Sipilä neuvotteluihin kutsuu.  

Rinne kommentoi asiaa ennen SDP:n puoluevaltuuston kokousta, jossa puolue keskustelee hallituksen menosta ja vaalitappiosta.

Ehdoksi hallitukseen menolle Rinne asettaa sen, että eriarvoisuuden vähentäminen ja keinot vientivetoisen kasvun aikaansaamiseksi näkyvät hallitusohjelmassa. Rinne haluaa myös työelämän ja tasa-arvon kehittämistä. 

– Valinta on tunnustelija Sipilän ja keskustan käsissä.

Rinne varoittaa, että perusporvarihallitus tietäisi kylmää kyytiä suomalaiselle palkansaajalle.

– En usko, että esimerkiksi tuntitakuu eli nollasopimusten kielto, palkkatasa-arvo tai oikeudenmukaisempi verotus olisivat kovin korkealla porvarihallituksen agendalla, Rinne sanoi puoluevaltuuston kokouksessa.

Rinteen mukaan SDP:n kannatusta vaaleissa söi hallituksen kompurointi ja riitely eduskunnan viimeisinä päivinä. Puheenjohtaja kritisoi puheessaan myös sitä, että SDP ei saanut keskeistä viestiään läpi vaalikamppailussa. 

Rinne haluaa uudistaa puolueen järjestötoiminnan ennen seuraavia kuntavaaleja.
– Tarvitaan ulospäin suuntautuvaa ja  iloista toimintaa. 

Ennakkoon puoluevaltuuston kokouksesta odotetaan värikästä keskustelua siitä, kannattaako SDP:n jäädä oppositioon eduskunvaalien rökäletappion jälkeen. 

Keskustan puheejohtaja ja hallitustunnustelija Juha Sipilä ilmoittaa alkuillasta, mitkä puolueet hän haluaa mukaan neuvotteluihin. 















Lue myös:

    Uusimmat