Rikollisliigat iskevät kesämökeille – katso oman kuntasi tilanne

Viime vuonna Suomessa tehtiin 1 138 mökkimurtoa. Määrä on alhaisin viiteen vuoteen.

MTV3 Uutiset pyysi Poliisiammattikorkeakoululta tilastoja mökkimurroista vuosina 2008-2012. Keskimäärin mökkimurtoja on tehty vuosittain 1 260, mutta huippuvuonna 2011, murtauduttiin 1 420 kesämökkiin tai vapaa-ajanasuntoon.

Voit liikkua yllä olevan kartan sisällä ja tarkastella murtotilastoja eri kunnista klikkaamalla. Alueen väritys kertoo, kuinka monta kertaa kunnassa on keskimäärin murtauduttu vapaa-ajan asuntoon vuoden aikana.

Tämän vuoden kuntaliitosten jälkeen Suomen suurin mökkikunta on Mikkeli, jossa on Tilastokeskuksen mukaan 10 241 kesämökkiä. Viiden suurimman mökkikunnan joukkoon nousee myös Kuopio (8 669 mökkiä), Parainen (8 472 mökkiä), Lohja (8 386) ja Savonlinna (8 161). Kaikkiaan Suomessa on lähes puoli miljoonaa kesämökkiä.

Viime vuonna Mikkelissä tehtiin 50 mökkimurtoa, mikä on eniten viiden vuoden tarkastelujaksolla. Esimerkiksi vuonna 2008 kunnassa tehtiin "vain" 31 mökkimurtoa.

Muista suurista mökkikunnista Kuopiossa tehtiin viime vuonna 31 mökkimurtoa, Paraisilla 8, Lohjalla 15 ja Savonlinnassa 13.

Murtomäärissä on alueittain suuria vuosikohtaisia eroja. Satakunnassa tehtailtiin vuonna 2011 170 mökkimurtoa, kun viime vuonna niitä tehtiin 62.

Liiga tehtaili murtoja 2011

Rikosylikomisario Heikki Särkiniemi Satakunnan poliisista kertoo, että vuoden 2011 suuria murtomääriä selittää alueella riehunut rikollisliiga.

– Tekijät saatiin kiinni, ja asiaa käsiteltiin toukokuun alussa käräjäoikeudessa. Jutussa oli 18 tekijää, jotka saivat tuomioita sakkorangaistuksista yli kahden vuoden ehdottomaan vankeuteen. Syytekohtia jutussa oli kaikkiaan yli 250.

Särkiniemi sanoo, että satakuntalaisista koostunut ryhmä teki mökkimurtoja myös Varsinais-Suomessa ja Pohjanmaalla.

Pohjanmaalla sijaitsevassa Närpiössä murrot sen sijaan kasvoivat rajusti. Viime vuonna Närpiössä murtauduttiin 13 mökkiin. Kasvu on hurjaa, sillä vuosina 2008-2011 kunnassa tehtiin yhteensä vain kuusi mökkimurtoa.

Lue myös:

    Uusimmat