Riki Sorsa nukkui pois kotonaan – raskas syöpätaistelu nujersi tähden

Riki syöpädiagnoosistaan:"Koko elämä pysähtyi" 2:16

Laulaja Riki Sorsa menehtyi kuukausia kestäneen syöpätaistelun päätteeksi. 

Rakastettu laulaja Riki Sorsa, 63, on kuollut. Laulajan vaimo Barbara Sorsa vahvisti asian MTV.fille tiistaiaamuna.

– Riki nukkui pois rauhallisesti kotonaan, vaimo kertoi.

Asiasta uutisoi ensimmäisenä Ilta-Sanomat.

Laulajan poismenoa edelsi raskas, kuukausia kestänyt taistelu keuhkosyöpää vastaan. Sorsa sai viime syksynä kuulla jo vuosia aiemmin selätetyn syövän uusiutuneen. Pitkittyneen flunssan jälkeen kuvauksiin passitetun miehen oikeanpuoleisesta keuhkosta löytyi tuolloin kaksi syöpäpesäkettä. 

Rikin tunteelliset tulkinnat ikivihreistä hiteistään 2:28

– Diagnoosin kuultuani tuli tippa linssiin. Ajattelin, että nytkö se ruljanssi alkaa taas, Sorsa kuvaili lokakuussa Ilta-Sanomien haastattelussa.

Sorsa oli jo kymmenisen vuotta aiemmin vuonna 2006 sairastanut nielu- ja nenäsyövän, joka silloin talttui pitkän hoitojakson avulla. Syöpä jätti kuitenkin jälkeensä muun muassa kuulon heikkenemisen.

– Olin neljä vuotta hiljaa ja opettelin laulamaan uudestaan. Tein Elän kuin haaveilin -kappaleen silloin. Se on syövästäselviytymislaulu, Sorsa kertoi MTV.fin haastattelussa kesäkuussa 2015. 

Vaikka sairauden paluu viime syksynä monen terveen vuoden jälkeen suretti, Sorsa uskoi voittavansa taudin tälläkin kertaa.

– Kuolemanpelkoa minulla ei enää ole, sillä olen sen taistelun jo kerran käynyt läpi, Sorsa sanoi Ilta-Sanomille.

Tammikuussa 2016 tarina näyttikin saaneen onnellisemman käänteen, kun Sorsa iloitsi Facebookissa marraskuussa aloitettujen hoitojen tulleen päätökseensä. 

– Kaikki on nyt sallittua. Voin suht koht hyvin. Syöpä ei kuitenkaan vielä ole voitettu, Riki Sorsa kertoi MTV:lle helmikuussa.

Alkuvuodesta 2016 saatiin kuitenkin toistamiseen huonoja uutisia, kun Sorsa yllättäen kertoi syövän levinneen. Huhtikuussa mies sanoi elävänsä elämänsä viimeisiä viikkoja.

– Minulla on elämäni viimeiset viikot menossa, kahdesta viikosta kahteen kuukauteen elinaikaa. Mutta eihän elämästä ja ihmisen elimistön toiminnasta koskaan tiedä. Voi olla pidempikin aika edessä, laulaja kertoi Ilta-Sanomien haastattelussa.

– Kun minulle kerrottiin silloin kuukausi sitten, että keuhkoissa on enää muutama pieni pesäke, uskoin parantuvani. Syöpä on kuitenkin levinnyt, eikä sitä voi enää leikata. Kuukausi sitten kerrottu positiivinen uutinen muuttuikin hieman toisenlaiseksi.

Sorsaa koeteltiin myös maaliskuussa, kun hänen äitinsä Margaretha von Bahr menehtyi 94-vuotiaana.

Sorsa ehti ennen kuolemaansa edistää syöpätietoutta lahjoittamalla Syöpäjärjestöjen käyttöön videon, jolla hän pohti suhdettaan tupakointiin ja kysyi, lopettiko liian myöhään. 

Näin Riki rokkaa 80-luvun hittiohjelmissa! 1:30

Huhtikuussa Suomen Syöpäyhdistys päätti palkita Sorsan 80-vuotisjuhlavuotensa ensimmäisellä vapaaehtoispalkinnolla. Sorsa on toiminut Syöpäjärjestöjen hyvän tahdon lähettiläänä vuodesta 2007 lähtien.

– Riki Sorsa on auttanut muita potilastarinallaan. Hän on esiintynyt pyyteettömästi järjestön tapahtumissa eri puolilla Suomea, valintaa perusteltiin.

Sorsan taistelu päättyi toukokuussa 2016 kotona alle vuosi syövän uusiutumisen jälkeen.

Lue myös:

    Uusimmat