Rihanna suhteestaan Chris Browniin: Omapa on virheeni

Pop-tähti avautuu suhteestaan mieheen, joka pahoinpiteli hänet neljä vuotta sitten.

Rihanna kertoo uudessa Rolling Stone -lehdessä siitä, miksi hän antoi anteeksi Chris Brownille, jonka kanssa hän seurusteli vuosina 2007–2009. Suhde päättyi, kun Brown hakkasi Rihannan matkalla juhlista kotiin.

Viime lokakuussa asti pari alkoi lämmitellä uudelleen suhdettaan ja ovat nyt Rihannan mukaan onnellisesti yhdessä.

– Minun oli oltava rehellinen itselleni. En vain voinut haudata sitä, mitä tunsin, hän kuvailee lehdelle Daily Mailin mukaan.

Hän tiesi, että päätös saisi aikaan vastareaktion faneilta ja ystäviltä.

– Päätin kuitenkin, että on tärkeämpää, että olen onnellinen. En antanut kenenkään tulla mielipiteineen siihen väliin. Jos tämä on virhe, niin omapa on ainakin virheeni, Rihanna toteaa.

– Olen kärsinyt monta vuotta, ollut vihainen ja synkkä. Mieluummin elän nyt niin kuin tuntuu hyvältä ja kestän vastustuksen. Pärjään kyllä sen kanssa.

Rihanna myös vakuuttaa, että suhde on nyt kypsempi kuin neljä vuotta sitten, jolloin nyt 23-vuotias Brown oli hänen mukaansa vielä teini.

– Se on nyt erilaista. Meillä ei ole enää samanlaisia riitoja kuin silloin. Puhumme asioista ja arvostamme toisiamme. Tiedämme tarkalleen, mitä meillä on, emmekä todellakaan halua menettää sitä. Hänellä ei yksinkertaisesti ole mahdollisuutta pilata tätä jälleen, Rihanna selittää.

Chris Brown tuomittiin törkeästä pahoinpitelystä hänen hakattuaan tyttöystävänsä Rihannan Los Angelesissa helmikuussa 2009. Hän sai viiden vuoden ehdollisen vankeustuomion ja on edelleen oikeuden määräämällä koeajalla.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat