Rihanna on jälleen vapailla markkinoilla – lue eron taustat

Laulajakaunotar Rihannan ja poikaystävä Matt Kempin erohuhut saivat vahvistusta.

Rihanna on taas sinkku! Laulajan lähipiiristä juoruttiin UsMagazinelle, että laululintunen oli vain saanut suhteestaan tarpeekseen ja tiet veivät eri suuntiin jo ennen joulua.

Menestyksekkään artistin kiireinen aikataulu ja jatkuva matkustelu raastoivat pariskunnan välejä, ja suhteelle ei lopulta jäänyt enää aikaa.

– Matt kyllästyi seuraamaan häntä kuin pieni koiranpentu ympäri maailman. Matt haluaa normaalimman suhteen, lähde paljasti UsMagazinelle ja lisäsi, että pariskunta ei koskaan seurustellut kovin tosissaan vaan pitivät lähinnä hauskaa yhdessä.

Los Angeles Dodgersissa pelaava Matt Kemp, 26, ja Rihanna ehtivät seurustella vuoden verran. Vielä viime tammikuussa pariskunta bongattiin lemmenlomalta Meksikon Cabo San Lucasissa, mutta kaksikko myönsi romanssihuhut vasta myöhemmin keväällä.

– Olen niin onnellinen. Hänen kanssaan on helppo olla, ja suhde tuo minulle rauhaa. Pysyn järjissäni sen avulla, Rihanna kujersi vielä viime kesäkuussa avoimesti rakkauttaan Kempiä kohtaan.

MTV3/Helmi

Lähde: UsMagazine.com

Kuvat: Getty Images

Lue myös:

    Uusimmat