Suomi 2001. Ohjaus: Timo Koivusalo. Käsikirjoitus: Koivusalo, Vexi Salmi. Tuotanto: Artista Filmi Oy/Timo Koivusalo. Kuvaus: Timo Heinänen. Leikkaus: Koivusalo, Jyrki Luukko. Äänisuunnittelu: Jyrki Luukko. Lavastus: Arto Asunmaa. Puvustus: Marjaana Mutanen. Pääosissa: Martti Suosalo, Ilkka Koivula, Esko Nikkari, Eeva-Maija Haukinen, Riitta Salminen, Mikko Kivinen, Vexi Salmi (kertoja). Kesto: 103 min.
Irwin Goodman on perussuomalaisen viihteen instituutio, jonka elämän ja uran vaiheet ovat tarjonneet ohjaaja Timo Koivusalolle musiikintäyteistä materiaalia pitkän elokuvan tarpeiksi. Irwin alias Antti Hammarberg tulkitsi härmäläisten syvimpiä tuntoja aikana, jolloin maaseudulta lähdettiin lähiöihin paremman huomisen toivossa.
Tulevaisuuden pyllistäessä päin näköä tarvittiin Goodmanin kaltaista kansantaiteilijaa kanavoimaan arkipäivän angstia uudella, suorasukaisemmalla tavalla. Vexi Salmi sanasepponaan Irwin ylsi uskomattomaan kansansuosioon, joka kesti 1960-luvun lopulta aina 90-luvun alkuun ja krouvien kuninkaan kuolemaan saakka.
Koivusalon elokuva seurailee uskollisesti Irwinin ja Vexin vaiheita Kaurialan kotikonnuilta ensin saksalaiselle rekkavarikolle ja lopulta kotimaisen kevyen musiikin voimakaksikoksi, jolle maistui hanakasti paitsi menestys myös viina.
Rentun ruusu tekee ansiokasta työtä elvyttäessään Irwinin unohtumattomimmat kappaleet - jos nuo ylipäätään elvytystä edes kaipaavat. Elokuvassa kuullaan yli 20 katkelmaa Työmiehen lauantaista aina Viimeiseen lauluun asti, sävelten siivin piipahdetaan myös Las Palmasissa, Reeperbahnilla ja tottakai Ryysyrannassa. Musiikki nitoutuu kerrontaan tuon tuosta, välillä sangen sutjakkaasti, toisinaan taas aasinsiltojen avulla.
Laulujen yhteydet Irwinin omaan elämään (esim. Haistakaa paska koko valtiovalta) ovat paikoin niin ilmeiset, että myös ontuvimmat aasinsillat kestävät arvostelun. Tiiviimpää otetta ja näkemystä jää kuitenkin kaipaamaan, sillä itse Irwinin persoona jää kaikessa värikkyydessäänkin pimentoon. Vexi Salmen kertojanroolilla elokuvalle haetaan dokumentaarista otetta, joka keskittyy enemmän veijariparin keskinäisiin kommelluksiin kuin varsinaisiin syihin seurausten takana.
Jos Irwinin elämä ja ura olikin jatkuvaa jojottelua aallonpohjasta uudelleen sen harjalle, kärsii itse elokuva samasta lähestymistavasta. Rentun ruusu tempaa parhaiten mukaansa Kanariansaarille sijoittuvassa kohtauksessa, jossa Antti-Irwin tutustuu tulevaan vaimoonsa Riittaan. Lämpimän lennokkaan jakson jälkeen pudotaan valitettavan välittömästi Lielahden viinanhuuruiseen helvettiin sen suurempia selittelemättä. Salmen kertojanääni toteaa vain lakonisesti Irwinin alamäen alkaneen.
Paitsi aikakautensa kuva Rentun ruusu on myös surullinen tarina siitä, miten menestys ja viina vievät miestä. Keltainen lehdistö retosteli rattijuopumuksilla ja pakkohuutokaupoilla mielin määrin, mutta Irwinin uskollisin yleisö seurasi suosikkiaan kaljatuoppeineen keikalta toiselle. Viimeisissä kohtauksissa kapakkakansaa kuunteleva kansantaiteilija onkin enää pelkkä itsensä varjo, jonka kohtaloksi kulminoituu viimeinen kylmä kyyti keikkapakun takapenkillä.
Martti Suosalo, kotimaisen nykyelokuvan takuuvarma tähti, ui Antti Hammarbergin hahmoon ennakkoluulottomasti. Suosalolla on tuhatilmeisen taiteilijan lahja, mikä mahdollistaa miehen muutoksen Antista Irwiniksi ja nuoresta säihkysilmä-sällistä turvonneeksi deekuksi. Ilkka Koivulan Vexi Salmi jää henkilönä hieman ohueksi, mikä johtunee käsikirjoittaja-Salmen haluttomuudesta (?) tehdä itseään sen enempää tykö. Irwinin elämän naiset, äiti ja vaimo, jäävät hekin elokuvan kokonaisuuden kannalta etäisiksi.
Koivusalon Rentun ruusu on luontevaa jatkoa ohjaajan edelliselle teokselle Kulkuri ja joutsen. Aivan Rautavaara-Helismaa -tarinan tasolle ohjaaja ei Irwin-elokuvallaan yllä, eikä se varmasti tule välttymään vertailulta toiseen taannoiseen Suomi-iskelmäelokuvaan, Markku Pölösen omaperäiseen Rauli "Badding" Somerjoki -muotokuvaan.
Teksti: Outi Heiskanen
Kuva: Buena Vista