Mainos

Remontti-Reiska muuttaa toimiston asunnoksi: väliseinän tekeminen

Joka Kodin Asuntomarkkinoissa on rakennettu ja muutettu montakin seinää, kattoa ja taloa, mutta tällaista tapausta ei ole tainnut aikaisemmin olla: nyt muutetaan myös kohteen käyttötarkoitus! Muutamme nimittäin asuinkerrostalon kivijalassa sijainneen pienen liiketilan asunnoksi.

Tästä minimivessalla ja kaikkien tuntemalla toimistokeittiökomerolla varustellusta tilasta tulee noin 40 neliön yksiö, jossa on kunnon peseytymistilat, keittiö ja pieni saunakin. Ja kun pihan tasalla ollaan, katsotaan voisiko ulos saada pienen terassinkin.

Lupamenettely on tällaisessa tapauksessa varsin rankka. Ensimmäiseksi on tietysti selvitettävä rakennusvalvontavirastosta, onko sitä ylipäätään mahdollista saada. Jos on, hakijana on asunto-osakeyhtiö.

Työ alettiin kosteista tiloista. Koska niistä haluttiin tehdä mahdollisimman kosteusturvalliset, ne tehdään kiviaineksesta. Materiaaliksi valittiin siporex-levy, joka soveltuu oivallisesti niihin paikkoihin, joissa raskaamman aineen käyttö ei ole mahdollista tai sitä ei muusta syystä haluta käyttää: siporexin ominaispaino on kuivan kuusipuun luokkaa.

Laatat ladotaan paikalleen linjalangan avulla, joten työ aletaan linjojen tekemisellä - niiden mittaamisella ja merkitsemisellä kattoon ja lattiaan sekä pystytolppien kiinnittämisellä niiden mukaisesti. Tolppien pystysuoruus on tarkistettava hyvin huolellisesti joka puolelta - muuten seinästä tulee vino.

Lattialle kiinnitetään laastiliisterillä alimmaksi irrotuskaista, jonka tarkoitus on tasata esimerkiksi lattialämmityksen aiheuttamaa pientä elämisliikettä ja estää sen siirtyminen seinään. Tässä käytettiin polyeteeniä mutta aivan yhtä hyvin sopisi myös perinteinen bitumihuopa.

Laastin sekoittaminen on tehtävä ehdottomasti valmistajan ohjeiden mukaan. Sitä levitetään ensimmäisen laattarivin alle, irrotuskaistaleen päälle ja sitten laattojen pontteihin. Laatat kiinnitetään työn ajaksi toisiinsa pienillä alumiinilapuilla, joiden tarkoitus on pitää seinä oikeassa asennossa laastin kuivumisen ajan. Ylipursunut laasti tasoitetaan välittömästi noin 20 cm teräslastalla. Tämä on tehtävä heti, sillä kuivuttuaan sen poistaminen on todella hankalaa.

Siporex on kevyttä työstää. Sovituspalojen teko onnistuu hyvin tavallisella, harvapiikkisellä - karkaistuilla piikeillä varustetulla timpurinsahalla. Oviaukkojen ylityksiin on saatavissa valmiiksi raudoitetut, noin puolentoista metrin mittaiset ylityspalkit. Pituutensa takia ne sopivat lähes kaiken kokoisten aukkojen ylitykseen ja niiden korkeus on mitoitettu sopivasti sellaiseksi, että standardikorkuisessa huoneessa katon ja palkin yläreunan väliin jäävä rako ei edellytä sovituspaloja.

Ylin laattarivi mitoitetaan siten, että katon ja laatan väliin jää noin 10 - 15 mm rako. Yläreuna tuetaan kattoon puukiiloilla niin pitkäksi aikaa, että laasti on kuivunut. Sen jälkeen ne on ehdottomasti poistettava ja rako pursotettava polyuretaanivaahdolla, jonka tarkoitus on joustaa katon mahdollista painumista vastaan - pientalossahan tätä tapahtuu tyypillisesti esimerkiksi lumikuorman takia.

Seinän rakentaminen tällä tavalla on helppoa ja onnistuu kokemattomammaltakin , kunhan muistetaan välttää kahta yleistä virhettä: kallellaan olevia linjoja ja alumiinilappujen unohtamista - jos niitä ei panna paikalleen, laatat saattavat päästä liikkumaan, laasti ei saa kuivua rauhassa eikä seinä silloin saavuta koskaan rakenteellista lujuuttaan.

(JKA 6.10.2005)

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.