Remontti-Reiska asentaa vaatekaapin kuraeteiseen

Säilytystilaa tarvittiin talossa muuhunkin kuin vaatteille. Kuraeteinen oli oivallinen paikka; sopivan syrjässä ja kuitenkin helposti tavoitettavissa. Seinällä oli jo vanhastaan tavanomainen eteishylly - ylimpänä avohylly, sen alapuolella tanko henkareille ja alimmaisena, lattialla kenkähyllyt.

Suurikokoinen irtokaappi on hyvä ratkaisu tämmöiseen paikkaan. Lisäetuna on se, että jos talon joskus myy, se on helppo ottaa mukaan.

Kuraeteisessä on pari erikoispiirrettä tavalliseen eteiseen nähden: se on märkätilaa, siellä on käsisuihku hanoineen sekä lattiakaivo - ja lattiassa tietenkin kaatoa kaivon suuntaan. Kun tämä nyt muutettiin kuivatilaksi, tarpeettomaksi jäävistä vempeleistä oli päästävä eroon. Reiska käänsi aluksi sulut päälle (ne voivat olla esimerkiksi ne pienet ruuvit, jotka löytyvät sekoittajan alapuolella olevista putkien liitoskappaleista) ja irrotti sitten sekoittajan seinästä isolla jakoavaimella.

Seinään jäi sekoittajan jäljiltä kaksi kierteistä putken päätä. Tässä vaiheessa Reiska ei vielä laittanut niihin varsinaisia sulkutulppia, mutta ne on ehdottomasti muistettava panna paikalleen myöhemmin! Muuten saattaa tulla isokin vahinko.

Lattiassa oli kaivo, ja mitäs sitä tukkimaan - päälle tuli kaapin pohja, ja siihen mitattiin sopiva reikä, johon Reiska laittoi siistin kaivonrenkaan. Jos nyt tyhjäksi jäävästä kaivosta joskus alkaa hajahtaa, sen voi peittää tiiviisti rakennusmuovilla tai vaikkapa tiputtaa pari ruokalusikallista aivan tavallista ruokaöljyä pinnalle. Se estää bakteerikantaa hengittämästä, jolloin pöpöt heittävät henkensä muutamassa tunnissa.

Lattian kaltevuuden johdosta säädettävät irtojalat olivat kaapin pohjassa mitä kätevin ratkaisu. Juniori oli jo etukäteen tutkinut lattian muotoa ja säätänyt jalat niin tarkoin oikeaan pituuteen, ettei vatupassimiehelle jäänyt vähäisintäkään huomautettavaa, kun pohjalevy oli aseteltu paikalleen.

Vaatekaappi on syvä laitos, ja siksi ulko-oven vieressä oleva, kapea ikkuna jäi nyt piiloon. Jollain tavallahan kaikesta on maksettava; tämä ei ollut suuri menetys, sillä ei siitä ikkunasta ennenkään paljon valoa tullut.

Tässä vaiheessa Reiska mittasi tuon edellä mainitun kaivonrenkaan paikan ja leikkasi siististi pistosahalla oikean kokoisen reiän pohjalevyyn. Aloitusreikä porattiin levyyn piirretyn ympyrän sisäpuolelle vähän sahanterän leveyttä isommalla terällä - pistosahan terähän valitaan sahattavan materiaalin, sen paksuuden sekä kaaren tiukkuuden mukaan: mitä tiukempi kaari, sitä kapeampi terä.

Kiinnitykset kipsilevyseinään vaativat omat tarvikkeensa

Ikkunaseinää vastapäätä, eteisen asunnon puoleisella seinällä oli lattialämmityksen kytkin, joka sekin tuli jäämään kaapin sivuseinän taakse. Konsteja oli nyt kaksi: joko pyytää sähkömies paikalle kiinnittämään tarvittavia koroterenkaita, tai koettaa sahata kaapin seinään siisti aukko juuri oikealle kohdalle. Se on tietysti helpompaa, mutta vaarana on se, ettei aukosta tule oikein siistiä.

Itse kukin miettiköön vastaavanlaisessa tilanteessa omat halunsa ja kykynsä - Reiska on varmakätinen mies, joka osaa sekä mitata että sahata. Reikä tehtiin, ja hyvähän siitä tietysti tuli.

Sivuseinien ja ylälevyn kiinnittämiseen käytettiin pieniä kulmarautoja - jotka kyllä oikeastaan olivat muovia. Kun ne kiinnittää ensin toiseen levyyn, kannattaa jättää ruuvi vielä löysälle. Lopullinen kiinnitys voidaan silloin trimmata toisen levyn mukaan. - Jos kulmaraudoissa siis on yksi pieni ja tiukka reikä toisella puolella ja pitkulainen ura toisella, ensin ruuvataan sen uran kautta - se on tarkoitettu juuri tätä trimmaamista varten.

Ja ruuvien pituus on tietysti syytä tarkastaa pariinkin kertaan ennen kiinnittämistä!

Samoilla kulmaraudoilla kaapin sivuseinät kiinnitettiin myös takana olevaan kipsilevyyn - takalevyä tässä kaapissa ei ollut. Seinä oli puoliväliin kaakeloitu, yläosa maalattua kipsilevyä. Alhaalla, kaakelin puolella kiinnitys voitiin tehdä suoraan kaakelin saumaan - tämähän ei enää ole märkätila, joten vedeneristyskerroksen voi huoleti puhkaista - mutta yläpuolen kipsilevyyn Reiska käytti ankkuriruuvia. Koolausta ei seinässä ollut.

Jos joku haluaa sitten aikanaan taas ottaa tilan alkuperäiseen käyttöönsä, vedeneristys on tietysti ruuvien kohdalta uusittava.

Ankkuriruuvin ideahan on se, että hylsy työnnetään juuri oikean kokoisen reiän läpi ja vedetään sitten lyttyyn seinän sisäpuolelle - kiristetään niin, ettei se pääse enempää heilumaan kuin irtoamaankaan. Hylsyn kauluksessa, siinä joka jää näkyviin ulospäin, on pikkuruiset, terävät nastat jotka painuvat kipsilevyn pintaan ja estävät hylsyä pyörähtämästä silloin kun sitä kiristetään. Kipsilevyhän on suhteellisen pehmeää; jos hylsy pääsee pyörimään, sitä ei saa kiristettyä! Pahimmassa tapauksessa seinään jää veltto peltipötkö, jota ei saa enempää sisään kuin ulos...

Jos osaa olla todella varovainen ja maltillinen, hylsyn voi kopauttaa ensin seinään vasaralla ja ruuvata sitten niin kauan, että tuntee hylsyn leviävän levyn toisella puolella. Voimaa tässä ei saa käyttää, ja sähkövääntimen käyttäminen loppuvaiheessa on ehdottoman kiellettyä!

Turvallisin keino onkin käyttää erityistä pihtiä, jolla ruuvia vedetään sentti sentiltä ulos, kunnes haluttu lopputulos on saavutettu.

Kun kaapin runko oli pystyssä, asetettiin paikalleen väliseinä ja isoin ylähylly. Liukuovien yläkiskot kiinnitettiin ensin, alakisko jätettiin vielä irralleen: sen paikka oli helppo säätää tasan oikeaksi, kun pantiin ensin ovet paikalleen ja katsottiin, mihin niiden alareunat asettuivat. Alakiskon ruuvit peitettiin tarrakiinnitteisellä koristelistalla.

Ovet nostettiin vielä kerran pois, jotta mahduttiin kiinnittämään pysty- ja vaakatangot. Tosiinsa kromatut tangot kiinnitettiin kuvissa näkyvällä, kahdesta puolipallosta muodostuvalla lukkokappaleella jotka kiristettiin toisiaan vasten kuusiokoloruuvilla: poikkeuksellisen luja ja siisti ratkaisu.