Rehn: Kroatialaisyhtiö pois Fennovoimasta – TEM seuraa omistuspohjaa

Työ- ja elinkeinoministeriö aikoo seurata Fennovoima-hankkeen omistuspohjaa koko hankkeen ajan. Elinkeinoministeri Olli Rehn (kesk.) kertoi asiasta hetki sitten tiedotustilaisuudessa.

– Totean, että TEM seuraa yhtiön omistuspohjaa koko elinkaaren ajan, sen varmistamiseksi, että 60 prosentin kotimaisuusosuus säilyy koko ajan.

Fennovoiman ydinvoimahankkeeseen on saatu tänään yhteensä yli 10 prosentin uudet omistusosuudet Fortumilta, SRV:ltä ja Outokummulta. Rehn sanoo, että yrityksiin oli oltu yhteydessä, mutta nämä tekivät päätökset hankkeeseen mukaan lähdöstä itsenäisesti.

Kroatialaisyhtiö ulkona Fennovoimasta

Kohua herättänyt kroatialaisyhtiö Migrit Solarna Energija ei ole enää Rehnin mukaan tulossa hankkeeseen mukaan. 

– Sen rahoitusjärjestelyt tulivat kiertotietä Venäjältä. Siinä mielessä on kiistatonta, että Migrit ei täyttänyt kotimaisuusehtoja.

Kotimaisuusaste hankkeessa on nyt 61 prosenttia.

– Hakemuksen käsittelyä jatketaan nyt normaalisti, mikä sisältää myös lausuntokierroksen. Tähän menee aikaa parisen vuotta, Rehn sanoo.

Arvioitavana ovat työ-ja elinkeinoministeriön mukaan erityisesti ydinturvallisuuteen liittyvät seikat sekä muut laitoksen turvalliseen rakentamiseen ja käyttöön liittyvät asiat. Samaan aikaan Säteilyturvakeskus arvioi huolella laitoksen tekniseen turvallisuuteen liittyviä seikkoja.

TEM käynnistää lisäksi myöhemmin tänä vuonna lakisääteisen lausuntokierroksen rakentamislupahakemuksesta, jolloin myös kansalaiset voivat antaa mielipiteensä tai lausuntonsa hakemuksesta vuoden loppuun mennessä. Lausuntoja pyydetään myös muilta ministeriöiltä, viranomaisilta, kunnilta ja kansalaisjärjestöiltä sekä Ruotsin viranomaisilta ns. rajareaktorisopimuksen mukaisesti. 

– Ensi vuoden kesäkuun loppuun mennessä Fennovoiman pitää joko esittää sopimus ydinjäteyhteistyöstä nykyisten jätehuoltovelvollisten TVO:n ja Fortumin kanssa, puhutaan Posiva-yhteistyöstä, tai ympäristövaikutusten vaikutusohjelma oman ydinjätteen loppusijoituksen osalta. Tämä tulee olemaan osana rakentamisluvan käsittelyä, lisää Rehn.

Energiapolitiikka pakotteiden ulkopuolella

Rehn on keskustellut Fennovoima-hankkeesta EU-komission varapuheenjohtaja Maros Sefcovicin kanssa. Rehn aikoo keskustella myöhemmin tänään myös EU:n energiakomissaarin Günther Oettingerin kanssa Fennovoimasta. Takeita siitä, että Fennovoiman laitevalmistaja, venäläinen Rosatom, ei joudu pakotelistalle, ei ole.

– On selvää, että tämä kansainvälinen kriisi heijastuu kaikkeen Euroopassa. Energia-alan yhteistyö on selkeästi puolin ja toisin jätetty pakotepolitiikan ulkopuolelle. On tärkeää, että energiakysymyksiä katsotaan pitkällä aikavälillä, pitkällä aikajänteellä, koska kyseessä on kymmenien vuosien ratkaisuista. 

– Kaikki muutkin EU-maat huolehtivat kansallisista intresseistään ja niin myös Suomi.

Lue myös:

    Uusimmat