Red Bull -pomo paljasti: neljästä F1-kuljettajapaikasta kolme täytetty – viimeiselle kovaa tunkua

F1:ssä Red Bullin kuljettajatilanne on yhä kovan pyörityksen kohteena. Kuka ajaa Max Verstappenin vierellä tehdastallissa? Ja ketkä ovat sisartallin AlphaTaurin kuljettajat? Red Bullin neuvonantajan Helmut Markon mukaan talli pohti enää yhtä nimitystä.

Suurin pyörittely on kohdistunut Alexander Alboniin, joka on esiintynyt hyvin epätasaisesti Verstappenin rinnalla. Albon on jäänyt pahimmillaan sekunnin kierroksella Verstappenille. Ja jopa ylikin.

– Albonin pitää suoriutua. Silloin hän jää, Red Bullin kuljettajanimityksistä vastaava Marko sanoi itävaltalaiselle Sport1-kanavalle.

Tällä Marko viittasi ehtoihin, joiden myötä Albon saisi jatkaa Red Bullilla.

– En usko, että kovin moni edes pääsee Maxin lähelle. Ainakaan kolmen kymmenyksen sisään. Albon voi tehdä sen parhaana päivänä, Marko jatkoi aiheesta.

Red Bullilla kuljettajakysymykset kohdistuvat sekä tehdastalliin että sisartalli AlphaTauriin. Raporttien mukaan Verstappenin lisäksi Albon ja Pierre Gasly jatkaisivat yhtiön palveluksessa myös ensi kaudella. Neljännen nimityksen kohtalo on isompi kysymys.

– Olemme tehneet jo päätöksiä kolmesta paikasta. Haluamme lukita viimeisen paikan viimeistään Istanbulissa, Marko kertoi.

Turkin GP ajetaan 15. marraskuuta.

Viimeinen päätös on kohdistumassa siihen, että jatketaanko Daniil Kvjatin sopimusta. AlphaTaurilla ajavan venäläisen tilalle on tuotu muun muassa japanilaista Yuki Tsunodaa. Japanilaiskuljettaja Tsunoda ajaa tällä hetkellä formuloiden korkeimmassa junioriluokassa F2:ssa.

Hänen lisäkseen huhuissa ovat pyörineet myös Racing Pointin nykykuljettaja Sergio Perez ja viikonloppuna tuurauskeikan tehnyt Nico Hülkenberg.

Lue myös:

    Uusimmat