Suomenhevonen Vuvuzela mittasi ensimmäistä kertaa tasoaan ikäluokkansa parhaita vastaan Villimiehen Tammakilvan karsinnassa, mutta kaksi laukkaa vesittivät toiveet finaalista. Äänekkäästä torvesta nimensä saanut ravuri starttaa tänään Kouvolassa.
Vuvuzelat tulivat suomalaisille tutuiksi vuoden 2010 jalkapallon MM-kisoista. Ravuri Vuvuzela ei kuitenkaan saanut nimeään pelkästään kisojen innoittamana.
– Suvun perinteitä on tarkoitus kunnioittaa. Sen emä on Mandolino, ja muutenkin suvussa on Bandola, Herra Hanuri, Melodika ja muita soittimiksi nimettyjä hevosia. Ongelmana oli vain saada rekisteröityä Vuvuzela suomenhevosen nimeksi, omistajatallin edustaja Aija Kontinen naurahtaa.
Vinous ongelmana
Jouni Hilbomin valmentama Vuvuzela on startannut urallaan yhdeksän kertaa ja voittanut kolmesti. Epävarmuus on kuitenkin riivannut, sillä se on sortunut laukalle seitsemässä kilpailussaan.
– Hevonen on ollut starteissa hieman vino, ja laukka tulee helposti, kun se alkaa väsyä. Kaikki ongelmat sillä ovat olleet vasemmalla puolella. Takapolvi ja hauislihas ovat vaivanneet. Viime syksynä siltä leikattiin myös irtopaloja muutamasta kohdasta, Kontinen kertoo tamman vammahistoriasta.
Vaikka vaivat ovat vastustaneet, on tamma paikannut kilpailusuorituksiaan hyvällä kilpailupäällään.
– Se on rauhallinen, mukava ja rehellinen suomenhevonen. Vaikka pientä kolotusta olisi, se juoksee loppuun asti. Se ei myöskään ole tyhmä, joka keksisi ja pelkäisi kaikkea.
Toiveena ehjä kilpailu
Vuvuzela kilpailee tänään Kouvolan Toto4-pelin avauskohteessa. Tamma starttaa tasoitusajossa Ari Moilasen ohjastamana lähtöpaikalta kaksi.
– Jospa päivä olisi parempi kuin viimeksi, ja se ravaisi maaliin saakka, Kontinen toivoo.
Palaako Vuvuzela voittajaksi? Suora lähetys Kouvolan Toto4-pelistä MTV Max -kanavalta ja Katsomosta kello 19.10–20.35!