Ravintoloitsijan tytärtä puukotettiin kaulaan kesken työpäivän – näin teosta epäilty ilmiantoi itsensä

Ravintolatyöntekijä puukotti toista työntekijää kaulaan kesken työpäivän 0:28

Nurmijärveläisessä ravintolassa tapahtuneen puukotuksen uhri on yhä sairaalassa.

Eilen lounasaikaan sattuneessa välikohtauksessa vuonna 1984 syntynyt mies iski vuonna 1998 syntynyttä naista kaulaan, epäilee poliisi.

Tapauksen tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Markku Lylykangas kertoo, että kaksikon välillä oli ollut erimielisyyttä työhön liittyvistä asioista.

Väkivallanteosta epäilty mies antautui viranomaisille itse pian välikohtauksen jälkeen.

Lylykankaan mukaan mies oli ajanut ensin Nurmijärveltä Vantaan Keimolaan, pysäyttänyt siellä sivullisen ja pyytänyt sitten tätä soittamaan paikalle poliisin. Viranomaiset saapuivat paikalle ja ottivat miehen säilöön. Lylykankaan mukaan kiinniotto sujui rauhallisesti.

Uhri yhä sairaalassa

Lylykangas kertoi aiemmin tänään, että miestä kuulustellaan tänään ensimmäistä kertaa. Uhria ei ole päästy toistaiseksi kuulemaan, sillä nainen on yhä sairaalahoidossa. Lylykankaan mukaan naisen tila on vakaa, vaikka vammat ovatkin vakavia.

Miestä epäillään tapon yrityksestä. Lylykangas pitää mahdollisena, että poliisi esittää miestä vangittavaksi myöhemmin tällä viikolla. Vangitsemisvaatimus on tehtävä torstaihin mennessä.

Lue myös:

    Uusimmat