Ravintolavaunut palaavat raiteille kesäkuun puolivälissä, myös yö- ja autojunaliikenne palaa tauolta

8:23
MTV Uutiset aiemmin: VR:n toimitusjohtaja Rolf Jansson kertoo, miten turvallisuus hoidetaan junissa, kun junavuorot kesällä kasvavat lähes normaalille tasolle.

Kaukojunaliikenteessä on ollut merkittäviä muutoksia koronavirusepidemian aikana. Nyt VR kertoo tiedoteessaan, että tilanne alkaa normalisoitua 15.6. alkaen, kun esimerkiksi ravintolavaunut aukeavat jälleen.

Liikenteeseen ovat palaamassa myös tauolla ollut yö- ja autojunaliikenne.

Ravintolapalvelut palaavat kaikkiin kaukoliikenteen vuoroihin.

– Palaamme kohti normaalimpaa kesää ravintolapalvelujen osalta, asiakkaiden ja henkilöstön turvallisuudesta tinkimättä. Noudatamme nykyisiä ravintolapalveluja koskevia rajoituksia, ja tästä syystä ravintolavaunut sulkeutuvat kello 23, ja anniskelu päättyy kello 22. Ravintolavaunun asiakaspaikoilla voi ruokailla kerrallaan puolet normaalisti sallitusta asiakasmäärästä, mutta matkaevästä voi ostaa mukaan myös omalle paikalle rauhassa nautittavaksi. Tulemme tarjoamaan jatkossa myös mahdollisuuden tilata tuotepaketteja omalle paikalle, kertoo VR:n palvelujohtaja Pia Tyynilä.

Rautatieasemien ravintoloita on jo avattu asteittain 1. kesäkuuta alkaen, kun hallitus höllensi epidemian vuoksi asetettuja rajoituksia.

VR kertoo tiedotteessaan kiinnittävänsä erityistä huomiota siivoukseen.

– Junia ja ravintolavaunuja siivotaan erityisen tarkkaan desinfioivin puhdistusainein, ja pöytiä, myyntitiskiä sekä muita kosketuspintoja puhdistetaan tehostetusti. Henkilökuntamme työskentelee vain terveenä ja noudattaa tarkkoja hygieniaohjeita, tiedotteessa kerrotaan.

VR toivoo myös, että asiakkaat matkustavat vain terveinä ollessaan.

Lue myös

    Uusimmat

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja