Ainakin yksi ala lupaa: Palkkaamme lisää, jos Sipilän leikkauslista toteutuu

Matkailu- ja ravintola-alan yritykset lupaavat palkata lisää työvoimaa, jos hallituksen ajamat kilpailukykytoimet toteutetaan, käy ilmi alan etujärjestön kyselystä.

Matkailu- ja ravintolapalvelut Mara ry:n kyselyssä 70 prosenttia jäsenyrityksistä ilmoitti palkkaavansa lisää työntekijöitä tai lisäävänsä työntekijöiden työtunteja, mikäli hallituksen esittämät toimet toteutetaan.

Peräti 75 prosenttia ravintoloista ilmoitti avaavansa ravintolan sunnuntaisin tai pidentävänsä sunnuntaiaukioloaikojaan, jos sunnuntaikorvauksia pienennetään. Nykyisin suurin osa ravintoloista on kiinni sunnuntaisin, koska ravintolan pitäminen auki nykyisillä sunnuntaikorvauksilla ei ole kannattavaa.

Pääministeri Juha Sipilän (kesk.) hallitus on esittänyt sunnuntaikorvauksien pienentämistä 75 prosenttiin nykyisestä sadasta prosentista.

Samoin hallitus on esittänyt myös muun muassa työnantajan sosiaaliturvamaksujen alentamista ja ensimmäisen sairauspäivän muuttamista palkattomaksi.

Mara ry:n mukaan kilpailukykytoimien toteuttaminen parantaisi nuorten työllistymismahdollisuuksia, sillä ravintola-ala on perinteisesti työllistänyt paljon nuoria. Myös maahanmuuttajien työllistymismahdollisuudet paranisivat.   

Lue myös:

    Uusimmat