Rauhan puolesta marssittiin

Noin tuhat osoitti mieltä rauhan puolesta Helsingissä.

Rauhankyyhky

Noin tuhat ihmistä osoitti mieltään Yhdysvaltain Afganistanin-iskulle Helsingissä. Marssi alkoi Kiasman aukiolta ja jatkui Yhdysvaltain Suomen-lähetystön edustalle. Pari tuntia kestäneen tilaisuuden jälkeen pieni osa porukasta jatkoi vielä eduskuntatalolle ja teki sen portaille rauhanmerkin.

Rauhan puolesta marssivat useat eri kansalaisjärjestöt myös Tampereella,Turussa ja Jyväskylässä. Järjestöjen edustajat tuomitsivat Yhdysvaltain kostoiskut.

-Silmitön terroriteko ei oikeuta vastaamaan terroriin terrorilla, vasemmistonuorten puheenjohtaja Paavo Arhinmäki sanoi.

-Kostoiskut ja itsepuolustus ovat yhtä kaukana toisistaan kuin sota ja rauha. Vaikka mielelläni näkisin terroristit kansainvälisen oikeuden edessä ja Talibanin hirmuhallinnon kaadettuna, ei ole lainkaan selvää, että kostoiskut ovat välttämättömiä tai edes hyödyllisiä näiden päämäärien saavuttamiseksi. Näin sanoi vihreän liiton varapuheenjohtaja Rosa Meriläinen Tampereen keskustorilla järjestetyssä rauhantapahtumassa.

(STT)

21:22

Lue myös:

    Uusimmat