Rauhallinen lapsuus kehittää stressinsietokykyä

Professori Liisa Keltikangas-Järvinen sanoo, että ihmisen stressiherkkyys kehittyy kolmen ensimmäisen ikävuoden aikana. Tuona aikana lapsi tarvitsee aikaa ja rauhaa.

Suomessa vallalla oleva ajatus virikkeiden tarjoamisesta ja harrastusten tarpeellisuudesta saavat psykologian professorilta kyytiä.

- Pieni lapsi tarvitsee rauhaa ja pysyvyyttä niin, että ympärillä pysyvät samat ihmiset mahdollisimman rauhallisissa omissa ympyröissä.

Keltikangas-Järvinen sanoo, että lapsi ei todellakaan ole mikään tyhjiö, jota vanhempien pitäisi täyttää hyvin varhain mahdollisimman monilla asioilla.

- Lapsi tarvitsee aikaa istua olohuoneen lattialla ja ihmetellä kaikessa rauhassa, psykologian professori kuvailee.

Joillakin ihmisillä on jo syntymästä muita suurempi mahdollisuus tulla stressiherkäksi, mutta ympäristö voi vahvistaa tai lieventää tai jopa estää stressiherkkyyden syntymisen.

Keltikangas-Järvinen toteaa kirjassaan Temperamentti, stressi ja elämänhallinta, että pitkään kestänyt pikkulapsen tai vauvan stressi vaurioittaa kehitysvaiheessa olevia aivorakenteita, aiheuttaa oppimisvaikeuksia ja aikuisilla tunne-elämän ja terveyden ongelmia.

Pitkällinen stressi edesauttaa sairastumista esimerkiksi flunssaan tai kakkostyypin diabetekseen.

Stressi ei vahvista lasta

Keltikangas-Järvinen painottaa, että lapsen kehitykselle stressi on aina kielteinen asia.

Se on ahdistava tunne, johon liittyy usein pelkoa ja voimattomuutta, kun vaatimukset ja omat kyvyt ja voimat ovat ristiriidassa.

- Vaikeuksien kasvattava voima on kyseenalainen, positiiviset kokemukset vievät ihmistä enemmän eteenpäin, professori kirjoittaa kirjassaan. Pienen lapsen stressikokemukset eivät opeta häntä selviytymään myöhemmin stressistä. Mitä vähemmän lapsena on stressiä, sitä matalampi stressitaso on aikuisena.

Keltikangas-Järvinen toteaa, että korkeatasoisen koululaitoksen tuottamista osaajista ei ole hyötyä, jos he eivät aikuisena selviä työelämän normaaleista paineista siksi, että heille on yhteiskunnan aiempien säästöjen takia kehittynyt yliaktiivinen stressisysteemi.

Melu ja suuret ryhmät stressaavat

Professorin mukaan liian suuret ja meluisat tarharyhmät aiheuttavat lapsille aggressiivisuutta ja vaarantavat älykkyyden kehittymistä.

Esimerkiksi espoolaispäiväkodeissa desibelit kohosivat päivittäin yli 90:een, osassa se oli näin korkealla suuren osan päivää.

- Melu on stressin lähde kaikille lapsille temperamentista riippumatta, mutta hyvin herkkä lapsi menettää melussa jopa oppimiskykynsä, professori kirjoittaa.

Keltikangas-Järvistä ärsyttää se, että aina asetetaan päiväkodit ja kotiäitiys vastakkain. Lapsia olisi täysin mahdollista hoitaa hyvin myös päiväkodeissa, jos ryhmät olisivat lasten kehittymisen kannalta tarpeeksi pieniä ja kasvattajat eivät vaihtuisi jatkuvasti. Mitä pienempi lapsi, sitä pienempi ryhmän pitäisi olla.

- Aikuisten lisääminen jo liian suuriin ryhmiin ei helpota tilannetta. Voi olla päinvastoin, lasten aiheuttaman melun päälle tulee vielä aikuisten keskinäinen puhe, Keltikangas-Järvinen toteaa.

Stressiltä suojaaminen tukee myös lapsen muistin kehittymistä.

Bostonilaisessa tutkimuksessa havaittiin, että vanhempien ja lasten yhdessä viettämä aika vaikuttaa lasten sanavaraston laajuuteen ja kielellisiin taitoihin. Vanhempien ja lasten lämpimät välit taas edesauttavat muistin kehittymistä.

(MTV3-STT)