Ratkaiseeko Elon Musk tai Taylor Swift USA:n presidentinvaalit? Harvardin tutkimuksen mukaan vaikuttajilla on väliä
Yhä useammat julkisuudesta tutut henkilöt ja sosiaalisen median vaikuttajat valitsevat julkisesti puolensa Yhdysvaltojen presidentinvaaleissa, ja sillä voi olla vaikutusta jopa vaalien lopputulokseen.
Tämä juttu on julkaistu alun perin 24. elokuuta 2024. Jutun Taylor Swiftiä koskevassa osiossa on osin vanhaa tietoa. Swift kertoi 11. syyskuuta kannattavansa Kamala Harrisia presidentiksi. Swift kertoi myös olevansa huolissaan Trumpin jaettua viime kuussa tekoälyllä muokattuja kuvia, joissa väitettiin Swiftin kannattavan häntä vaaleissa.
Republikaanien Donald Trump ja demokraattien Kamala Harris haalivat kovaa vauhtia julkkiksia omiin vaalikampanjoihinsa.
Sosiaalisen median seuraajamäärissä eniten yleisöä tavoittavat Trumpin taakse lupautuneet vaikuttajat, joista suurimpana loistaa miljardööri Elon Musk lähes 200 miljoonan seuraajakunnallaan.
Trumpin ja Muskin yhteistyö on edennyt jo hyvin läheiseksi, sillä Trump on myös ilmoittanut tarjoavansa Muskille paikkaa hallinnossaan, jos tulee valituksi uudelleen presidentiksi.
Lisäksi Muskin sanottiin lahjoittavan 45 miljoonaa dollaria kuukausittain Trumpin kampanjaan, mutta kumpikin osapuoli on jälkikäteen kiistänyt tämän.
Suurin sometähti Kamala Harriksen takana on TikTok-vaikuttaja ja maahanmuuttoaktivisti Carlos Eduardo Espina 10 miljoonalla seuraajallaan.
Harris on ehtinyt saada puolelleen myös esimerkiksi näyttelijä George Clooneyn, laulaja-näyttelijä Barbra Streisandin, miljardööri Mark Cubanin sekä laulajat Charlie XCX:n, Cardi B:n ja Lizzon, kertoo Forbesin listaus.
Myös entiset presidenttiparit Barack ja Michelle Obama sekä Bill ja Hillary Clinton ovat julkisesti asettuneet Harrisin taakse.
Toiselle puolelle eli republikaanien leiriin ovat asettuneet esimerkiksi painitähti Hulk Hogan, internet-persoona Andrew Tate sekä Venäjän presidentti Vladimir Putiniakin haastatellut juontaja Tucker Carlson.
Miksi tällä on väliä?
Julkisuuden henkilöiden sanomiset vaikuttavat kansalaisten poliittiseen aktiivisuuteen ja kannustavat ihmisiä käyttämään kansalaisoikeuksiaan, kertoo Harvardin yliopiston tuore tutkimus.
Samalla ehdokkaat ovat itsekin tietoisia supertähtien merkityksestä vaalien lopputulokseen.
Katseet osuvat erityisesti maailman suosituimmaksikin artistiksi tituleerattuun Taylor Swiftiin, joka ei ole toistaiseksi asettunut kummankaan ehdokkaan taakse.
Tällä viikolla republikaanien ehdokas Donald Trump jakoi kuvia, jotka antoivat ymmärtää, että hänellä olisi Swiftin tuki tulevissa vaaleissa. Yhdessä kuvassa laulaja käskee fanejaan äänestämään Trumpia ja toisessa Swiftin fanit ovat pukeutuneet paitoihin, joita koristaa "Swifties for Trump" -teksti.
Todellisuudessa kuvat olivat ainakin osittain tekoälyllä tehtyjä, ja ne olivat tekaistun Swifties for Trump -liikkeen käsialaa. Liikkeen takana on tiettävästi joukko Trumpin kannattajia.
Swiftin fanit ovat syyttäneet Trumpia väärän tiedon jakamisesta, mutta itse laulaja ei ole toistaiseksi ottanut asiaan kantaa.
Swift saa ihmiset liikkeelle
Harvardin tutkimuksessa oli mukana useita julkisuudesta tuttuja henkilöitä, kuten poplaulaja Billie Eilish, tosi-tv:stä tuttu Kylie Jenner ja jo aiemmin mainittu Swift.
Swiftin tausta "poliittisena vaikuttajana" on varsin monipuolinen. Vuonna 2018 laulaja kannusti Instagram-seuraajiaan äänestämään demokraatteja välivaaleissa, mikä innoitti yli 65 000 uutta äänestäjää rekisteröitymään yhden päivän päivän aikana.
Vuoden 2020 vaaleissa Swift asettui demokraattipresidentti Joe Bidenin taakse ja tuki häntä avoimesti omilla sosiaalisen median kanavillaan.
Swift mobilisoi somessa ihmisiä jälleen vuoden 2023 loppupuolella sekä tämän vuoden maaliskuussa esivaalien aikaan, kun supertähti kehotti Instagram-stoorissaan fanejaan äänestämään.
Tällöin Swift ei ottanut kantaa siihen, mille puolelle ääni tulisi antaa, vaan kehotti valitsemaan ehdokkaan, joka "edustaa eniten omia ajatuksia". Kyseisen postauksen jälkeen Vote.org -sivustolle rekisteröityi 35 000 uutta äänestäjää.
Swiftin ja Muskin kaltaisten supervaikuttajien liikkeillä on jo nyt ollut todellista vaikutusta Yhdysvaltojen politiikkaan. Iso kysymys leijuu kuitenkin vielä ilmassa: Aikooko Swift asettua Kamala Harrisin taakse tulevissa vaaleissa ja ratkaiseeko se voittajan?
Uusimmat
-
19:01
Maria Huntington oli matkalla Huomenta Suomen vieraaksi, kun tulikin yllättävä este: "Oli aika hurja yö"
-
18:54
Älä tee ruokavirhettä "nirson" lapsen kanssa: "Saattaa jopa pahentaa tilannetta"
-
18:50
Sébastien Ogier heitti kovaa herjaa kilpakumppanistaan – nyt tuli vastaus
-
18:42
Saako aseen tuoda ulkomaisella aseluvalla Suomeen? Asiantuntija vastaa
-
18:24
Parisuhdeväkivaltaa samaa sukupuolta olevien suhteissa tutkittu vähän
-
18:07
Lehti: Valtteri Bottas pelaa uhkapeliä F1-tulevaisuudellaan – Mick Schumacher nousi uudestaan mukaan
-
18:01
Harvinainen yhteiskuva Ernest Lawsonista äitinsä kanssa – saapui Oulusta asti katsomaan poikansa työskentelyä
-
18:00
Sebastian Aho astuu hurjan rajapyykin yli NHL:ssä – Leijonien jättiturnaus kutkuttaa: ”Vielä hienompi pelata”
-
17:59
Vasemmistoliitto: Hallitus on historiallisen naisvihamielinen
-
17:36
Häkkänen: Israelin YK-tulituksessa merkkejä tahallisuudesta
-
17:22
Tällainen riski alkoholin kotiinkuljetuksessa piilee Alkolle
-
17:19
Frontex: Laittomat rajanylitykset EU:hun vähentyneet lähes puoleen kuluvana vuonna
-
17:02
"Maailman paras pannukakku on tässä!" – nyt leivotaan todellinen klassikko
-
17:02
Katso uskomaton video: Näin Colin Farrell muuntautuu Batmanin viholliseksi Pingviiniksi!
-
16:31
Lähde: Englannin päävalmentajaksi uusi kärkiehdokas – Pep Guardiola karkaamassa
-
16:31
HS: Fortum yritti kaapata vallan Kemijoki-yhtiössä
-
16:30
Tiedekulma: Miksi amerikkalainen yhteiskunta on jakautunut?
-
16:24
Heliövaara ja Patten vakuuttavasti vauhtiin Tukholmassa
-
16:20
Puolustusministeri Häkkänen salaperäisenä Suomen Naton ydinaseharjoituksesta
-
16:18
Mistä Amerikka äänestää? MTV Uutisten ja Tiedekulman tapahtumasarja avaa Yhdysvaltojen suuria kysymyksiä
-
Lataa lisää