Rasmus, 25, järjestää nostalgisen näyttelyn keräilemistään Nokia-puhelimista – "Kaikkein kaunein puhelinmalli on Nokia 8850"

Nostalgisia tunteita herättävä näyttely – tällä Nokia-kokoelmalla on kokoa 3:21
Videolla Rasmus Hakala esittelee Nokia-kokoelmansa helmiä.

Espoolainen Rasmus Hakala, 25, järjestää Otaniemessä Nokian matkapuhelimiin keskittyvän näyttelyn.

Rasmus sai 7-vuotiaana ensimmäisen matkapuhelimensa.

Se oli punaisilla Ferrari-suojakuorilla varustettu Nokia 3310, joka oli siihen aikaan yksi suosituimpia puhelinmalleja.

– Silloin olin hyvin innoissani siitä, sillä siihen aikaan läheskään kaikilla sen ikäisillä ei ollut matkapuhelinta. Nykyään se on itsestäänselvää, Hakala sanoo nyt, 18 vuotta myöhemmin.

Nokian muotoilu oli erityisen kaunista

Hakala sai kipinän Nokian matkapuhelimien keräilyyn noin kymmenen vuotta sitten, ja kokoelma onkin kasvanut reilun sadan puhelimen kokoiseksi.

Hänellä ei kuitenkaan omien  sanojensa mukaan ole läheskään kaikkia Nokian malleja.

Se kertoo siitä, kuinka paljon erilaisia puhelimia Nokia on valmistanut aikakaudellaan.

– Kun Nokian puhelimet myytiin Microsoftille, ja se aikakausi oli tulossa siltä osin päätökseen, tuli minulla vielä kovempi tarve kerätä varsinkin Nokian vanhemmat mallit itselleni, myöntää Hakala.

Hakala on erityisesti tykästynyt vanhempien puhelinmallien muotoiluun. Kokoelmasta löytyy kuitenkin yksi helmi ylitse muiden.

– Kaikkein kaunein puhelinmalli on Nokia 8850, kertoo Hakala innoissaan.

Katso videolta, miltä Rasmuksen Nokia-kokoelma näyttää.

Rasmus Hakalan järjestämä Nokian kännyköiden aikakausi -näyttely Aalto-yliopiston oppimiskeskuksen Tori-tilassa.

Artikkelia korjattu 1.2.2020 kello 12.50: Rasmus Hakalan ensimmäisen puhelimen malli oli 3310, ei 7710, kuten tekstissä alun perin kerrottiin.

Lue myös:

    Uusimmat