Rapsakkaa keskustelua luvassa! Eduskunta pui suuria tunteita herättänyttä EU:n elpymispakettia

Miksi kookomus käänsi kelkan EU:n elpymispaketin kanssa? – vieraana Elina Valtonen 7:05
Katso yllä oleva video: Miksi kokoomus käänsi kelkkansa EU:n elpymispaketin kanssa? Näin Elina Valtonen vastaa.

Eduskunnan täysistunnossa keskustellaan tänään EU:n 750 miljardin euron elpymispaketista, joka on herättänyt jo ennakkoon vilkasta poliittista väittelyä.

Paketti on yhtäältä nähty välttämättömäksi, jotta Eurooppa saataisiin nopeasti jaloilleen koronakriisin jäljiltä ja Suomelle tärkeä vienti lähtisi vetämään.

Toisaalta sen on syytetty edesauttavan EU:n liittovaltiokehitystä, muuttavan EU:n perusperiaatteita ja tulevan Suomelle kalliiksi.

Paketin kaatamisen taas on pelätty vaikeuttavan Suomen asemaa EU:ssa ja vaikuttavan kielteisesti Euroopan talouteen.

Kyse on kokonaisuudesta, joka sisältää koronapandemian takia kasatun elpymispaketin ja seitsemän vuoden budjettikehykset. EU-maiden yhdessä neuvottelema kokonaisuus ei astu voimaan, jos yksikin maa jättää sen hyväksymättä.

Pääministeri Sanna Marin (sd.) ja muut EU-johtajat pääsivät sopuun kokonaisuudesta viime kesänä.

Paketti olisi muuten mennyt eduskunnasta ongelmitta läpi hallituspuolueiden äänin, mutta perustuslakivaliokunnassa päätetyn vaikeutetun hyväksymismenettelyn takia tukea tarvitaan nyt myös oppositiolta.

Paketin hyväksyminen vaatii kahden kolmasosan enemmistöä annetuista äänistä keskiviikkona järjestettävässä äänestyksessä.

Kokoomus vaa'ankielen asemassa

Perussuomalaiset, kristillisdemokraatit ja Liike Nyt ovat vastustaneet paketin hyväksymistä.

EU-myönteisenä pidetty kokoomus ilmoitti huhtikuun lopussa äänestävänsä tyhjää, mutta pyörsi viime viikolla päätöksensä.

Osa kokoomuksen kansanedustajista on ilmoittanut äänestävänsä pakettia vastaan, mutta puolueen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Kai Mykkänen on sanonut, että enemmistö ryhmästä on valmis tukemaan pakettia.

Suomen kokonaissaanto EU:n hiljattaisen arvion mukaan on 2,9 miljardia euroa, kun maksuosuus avustusmuotoisesta tuesta on noin 6,6 miljardia euroa.

Lopullinen saanto on selviämässä sitten, kun talouskasvuluvut viime ja tältä vuodelta ovat selvillä.

Suomelta perittävä maksuosuus erääntyisi vuosina 2028–2058, ja se toteutettaisiin vuosittaisten jäsenmaksujen korotuksilla.

Lue myös:

    Uusimmat