Räppärillä outo soppa yökerhon kanssa – nosti satojen tuhansien keikkapalkkion ennakkoon eikä tullut paikalle

Aamun asti jonottaneet fanit joutuivat pettymään, kun heidän idolinsa ei suvainnut ilmestyä paikalle.

Rap-artisti Drake on suututtanut Abu Dhabin faninsa. Räppärin oli tarkoitus esiintyä VIP Room -nimisellä klubilla lauantai-iltana, mutta hän jätti tulematta paikalle.

Erikoisen tapauksesta tekee se, että Drake oli kuitenkin nostanut ennakkopalkkiona keikasta päätä huimaavat 200 000 puntaa, eli yli 234 000 euroa.

Mirror-lehden saamien tietojen mukaan Draken fanit olisivat odottaneet yökerhon edessä aamuviiteen näkemättä kuitenkaan idoliaan.

VIP Room -yökerhosta kommentoidaan kuitenkin Mirrorille, että Draken ilmiömäisen suosion takia klubi oli niin täynnä, ettei räppärin olisi ollut turvallista esiintyä saatikka tulla edes paikalle.

Lue myös:

    Uusimmat