Raportti: Applen "ihmekuulokkeista" heti jättimenestys

Applen syyskuussa esittelemät täysin langattomat AirPod-kuulokkeet saattoivat tulla myyntiin puolitoista kuukautta luvatusta myöhässä, mutta siitä huolimatta ne onnistuivat nappaamaan melkoisen siivun joulumarkkinoista, kertootutkimusyhtiö Slice Intelligencen tuore raportti.

AirPodien piti tulla myyntiin jo lokakuussa, mutta hieman ennen lokakuun loppua Apple ilmoitti kuulokkeiden julkaisun siirtyvän. Ne julkaistiin myyntiin lopulta 13. joulukuuta, ja Slicen mukaan tuosta päivästä tuli viime vuoden vilkkain kuulokkeiden verkkomyyntipäivä Yhdysvalloissa. 13. joulukuuta myytiin Yhdysvaltalaisissa verkkokaupoissa enemmän kuulokkeita kuin Black Friday -viikonlopun perjantaina tai maanantaina, jotka yleensä ovat olleet vuoden vilkkaimpia myyntipäiviä.

AirPodien hurja suosio auttoi nostamaan myös langattomien kuulokkeiden osuutta kaikista myydyistä kuulokkeista. Joulukuussa peräti 75 prosenttia kaikista Yhdysvalloissa verkossa myydyistä kuulokkeista oli langattomia, ja kaikista vuoden aikana myydyistä kuulokkeista yli puolet oli langattomia. Vuotta aiemmin joulukuun myynneistä puolet oli langattomia kuulokkeita.

Ennen AirPodien myyntiintuloa kärkipaikkaa langattomissa kuulokkeissa piti Applen omistama Beats 24,1 prosentin markkinaosuudella, Bosen seuratessa kakkosena 10,5 prosentin osuudella. AirPodien julkaisun jälkeenmuun muassa Jaybird, Plantronics ja LG menettivät osuuksiaan, Bose kasvatti oman osuutensa 16,1 prosenttiin ja AirPodit ampaisivat kärkeen peräti 26 prosentin osuudella. Kun AirPodien ja Beatsien osuudet lasketaan yhteen, otti Apple haltuunsa yli 40 prosenttia langattomien kuulokkeiden myynnistä.

AirPod-ostajista valtaosa, 85 prosenttia, oli miehiä. Slicen mukaan vastaava sukupuolijakauma oli nähtävissä myös uusien MacBook Pro -tietokoneiden julkaisussa lokakuussa. AirPodienmiesostajat olivat myös naisostajia nuorempia. Kolmannes AirPodit ostaneista miehistä oli niin sanottua Y-sukupolvea eli millenniaaleja, kun taas naisasiakkaista 38 prosenttia oli niin sanottuja baby boomereita eli suurta ikäluokkaa.

Nähtäväksi jää, miten AirPodien suosio kantaa alkuhuuman jälkeen. Ainakin tällä hetkellä kysyntä näyttää olevan suurempaa kuin tarjonta, sillä Applen oma verkkokauppa ilmoittaa toimitusajaksi kuusi viikkoa, ja esimerkiksi Verkkokauppa.com lupaa toimituksia helmikuulle. Markkinoilla on jo jonkin verran muitakin täysin langattomia kuulokkeita, mutta todennäköisesti lisää on odotettavissa kiihtyvällä vauhdilla.

Lue myös:

    Uusimmat