Ranska liittolaisineen ilmoitti aloittavansa joukkojensa vetämisen Malista

Ranska liittolaisineen on ilmoittanut aloittavansa joukkojensa vetämisen Länsi-Afrikan Malista miltei kymmenen vuoden jälkeen. Ranskan ja sen afrikkalaisten ja eurooppalaisten liittolaisten lausunnossa päätöstä perustellaan Malissa valtaa pitävän sotilasjuntan vastustuksella.

– Poliittiset, operatiiviset ja lailliset olosuhteet eivät enää täyty, jotta nykyistä sotilaallista toimintaa terrorismin vastaisessa taistelussa Malissa voitaisiin tehokkaasti jatkaa, lausunnossa todetaan.

Päätös koskee sekä Ranskan Barkhane-operaatiota Sahelissa että eurooppalaista Takuba-operaatiota.

Operaatioissa on taisteltu jihadisteja vastaan, mutta liikettä ei ole saatu nujerrettua. Liittolaiset vakuuttavat jatkavansa terrorismin vastaista taistelua Sahelin muissa maissa, kuten Nigerissä. Lausunnon mukaan maiden kanssa on jo aloitettu poliittiset ja sotilaalliset neuvottelut.

Ranskan operaatio Malissa on ollut ongelmien täyttämä. Barkhane-operaatiossa Länsi-Afrikassa palvelleista 53 kuolleesta sotilaasta 48 sai surmansa Malissa.

Viime aikoina on herännyt pelkoa siitä, että jihadistit pyrkivät leviämään Guineanlahdelle.

Macron ei halua vertauksia Afganistaniin

Ilmoitus vetäytymisestä tuli Ranskan presidentin Emmanuel Macronin kannalta kriittiseen aikaan. Häneltä odotetaan lähipäivinä virallista ilmoitusta ehdolle asettumisesta huhtikuun presidentinvaaleissa.

Macron on myös pyrkinyt ottamaan johtavaa roolia kansainvälisessä diplomatiassa ja painostanut Venäjää liennyttämään jännitteitä Ukrainassa.

Erityisesti vaalien lähestyessä Macronille on tärkeää, ettei vetäytymistä nähdä samanlaisena kuin Yhdysvaltojen joukkojen kaoottinen vetäytyminen Afganistanista viime vuonna.

Sahelin alueella on tällä hetkellä yhteensä 25 000 ulkomaalaista sotilasta.

Malissa toimivat myös vuonna 2013 aloitettu YK:n rauhanturvaoperaatio Minusma ja Euroopan unionin EUTM Mali -koulutusoperaatio, jonka tavoitteena on ollut parantaa Malin puolustusvoimien kykyä taistella terrorismia vastaan.

Uutistoimisto AFP:n nimettömän ranskalaislähteen mukaan Ranska jatkaa lähtönsä jälkeen jonkin aikaa Minusman ja EUTM:n tukemista.

Ranskan ja Malin suhteet ovat huonontuneet sen jälkeen kun sotilasjuntta kieltäytyi pitämästä kiinni siviilihallintoon palaamisen aikataulusta.

Video: Näin Antti Kaikkonen kommentoi Malin rauhanturvaoperaatiota vuonna 2019.

Lue myös:

    Uusimmat