Rankat sateet jatkuvat yli yön - sadevaroituksia voimassa

Ilmatieteen laitos varoittaa runsaista sateista maan itäosassa sekä Uudellamaalla ja Päijät-Hämeessä. Näillä alueilla voi sataa yli 50 millimetriä vuorokaudessa. Tulvat ovat mahdollisia.

Voimakas sadealue ylittää tänään Suomen. Iltapäivällä runsaimmat sateet ovat tulleet Länsi- ja Pohjois-Suomessa. Illalla etelään saapuu laaja ja voimakas sadealue.

– Ensi yö on hyvin sateinen sekä Etelä- että Itä-Suomessa, sanoo MTV3:n meteorologi Miina Manninen.

Vuorokauden sadekertymä voi paikoin olla yli 50 millimetriä. Suomen ympäristökeskuksen mukaan esimerkiksi Uudellemaalle osuessaan tällaiset määrät voivat aiheuttaa jo ongelmia.

– Etelä- ja lounaisrannikon joet ovat täynnä vettä jo viime viikonlopun sateista ja jos sellaisia tulee uudelleen, tulvat ovat mahdollisia. Ne tuskin aiheuttavat suurta tuhoa, mutta paikoilla, missä tulvia on ennenkin ollut, kannattaa varautua vedennousuun, sanoo johtava hydrologi Bertel Vehviläinen Suomen ympäristökeskuksesta.

Jokien lisäksi myös etelän ojat ovat täynnä vettä ja pellot tulvivat paikoin sadevedestä.

Sateiden lisäksi Ilmatieteen laitos varoittaa huonosta ajokelistä Pohjois-Lapissa lumi- tai räntäsateen takia illasta alkaen. Tuuli on merellä paikoin kovaa ja sisävesillä liikkuvia varoitetaan voimakkaasta tuulesta maan etelä- ja keskiosassa sekä Pohjois-Pohjanmaalla ja Kainuussa.

Runsaan sateen alue väistyy itään perjantaiaamun aikana. Sadekuuroja tulee kuitenkin perjantaina maan etelä- ja keskiosassa. Myös Lapissa voi tulla vielä perjantaina vähäisiä sateita.

Sadealueen etenemistä voi seurata MTV3:n sääsivuston sadetutkasta.

Katso alueelliset ennusteet:

Lue myös:

    Uusimmat