Ralliauto äkillisesti ilmiliekeissä – somessa kauhistellaan hurjaa pelastautumisvideota

Esa-Pekka Lappi: Kiva homma tulla kotikylille ajelemaan 2:11

Yhdysvaltalaisella ralliautoilija Ken Blockilla ei ollut karttureineen kauan aikaa pelastautua autostaan sen sytyttyä ulosajon jälkeen tuleen.

Pääkuvan videolla Esapekka Lappi ennakoi tulevaa Suomen MM-rallia.

Block on julkaissut New England Forest -rallissa perjantaina sattuneesta haaverista videon. Block ajoi kolmantena, mutta kärsi vaihdelaatikko-ongelmista.

– Käänsin tiukkenevassa kurvissa vasemmalle, ja yritin vaihtaa vaihdetta pienemmälle. Vaihdelaatikko ei toiminut mekaanisen ongelman takia. Kun se lopulta toimi, seuraus oli, että auto heitti minut sisäkurvissa olleeseen isoon kiveen, Block kertoo.

– Laskeuduimme renkaillemme ja olin valmis jatkamaan, mutta auto syttyi tuleen todella nopeasti.

Video osoittaa, että auto syttyy saman tien pysähdyttyään tuleen:


Block kertoo päässeensä kartturinsa Alex Gelsominon kanssa turvallisesti pois autosta. 50-vuotias Ken Block on ajanut urallaan myös 24 rallia WRC-autolla.

Somessa video on kerännyt nopeasti valtavan määrän katselukertoja ja kommentteja.

Asiasta kertoi ensimmäisenä Suomessa Ilta-Sanomat.

Lue myös:

    Uusimmat