Häät&Rakkaus-messuilla Helsingissä nähtiin catwalkilla aitoja tunteita. Mallit Kalle Kuvaja ja Joanna Väre astelivat lavalle ja todellinen rakkaus roihusi.
Häät.fi Fashion Show -näytöksen mallit Kalle Kuvaja ja Joanna Väre ovat oikeasti menossa naimisiin. He astelivat catwalkille ja todellinen rakkaus oli käsinkosketeltavaa. Yleisön joukosta kuului ihastuneita huokauksia, mutta tunteet olivat ehkä vielä voimakkaammat lavalla.
– Kyllä siinä meinasi tippa tulla silmäkulmaan ihan oikeasti. Ei tämmöistä voi vain näytellä, sanoo Kuvaja.
Pari on ollut nyt kaksi vuotta yhdessä. He tapasivat vuoden 2007 marraskuussa muotinäytöksessä Jyväskylässä. Saman tien pari huomasi, että heillä on yhteistä ainakin huumorintaju.
– Ja Joannan koirat hyväksyivät minut heti omakseen, Kalle naurahtaa.
Itsenäisyyspäivän aattona pari oli juhlimassa Tampereella ja siitä illasta saakka on ollut selvää, että liikkeellä oltiin romanttisessa mielessä. Noin vuoden kuluttua Joanna ja Kalle olivat viettämässä perhelomaa Puerto Ricossa. Mukana olivat molempien vanhemmat ja sisarukset. Ja silloin Kalle kosi.
– Se tuli minulle aivan täytenä yllätyksenä. Äiti oli jotain aavistellut ja ilmeisesti Kalle oli kysynyt jopa isältä luvan, Joanna kertoo.