Rakennustyöt kesken – Helsingin Kauppatorille odotetun Altaan uudelleenavautuminen viivästyy

36699555
Merikylpylän yhteydessä kerrotaan olevan altaiden ja saunojen lisäksi ravintola, kahvila sekä seminaaritilat. Lehtikuva
Julkaistu 04.05.2017 19:29

MTV UUTISET

Helsingin Kauppatorin kylkeen rakennettava merikylpylä Allas Sea Pool avautuu myöhässä, tiedottaa kylpylän rakennuttaja.

Kylpylän uudelleenavajaiset oli suunniteltu pidettävän perjantaina 5. toukokuuta.

– Rakennustyöt ovat vielä kesken. Jatkamme yhteistyötä rakennusliikkeen kanssa vielä viikon päivät, toimitusjohtaja Timo Metsälä kertoo.

Päätös avajaisten siirrosta tehtiin torstaina, kun käyttöönottotarkastuksessa päätettiin jatkaa viimeistelytöitä. Merikylpylän yhteydessä kerrotaan olevan altaiden ja saunojen lisäksi ravintola, kahvila sekä seminaaritilat.

Allas avattiin jo viime vuonna, mutta alueen rakennukset menivät remonttiin viime vuoden lopulla.

Kylpylästä ennustettiin nautittavan jo tänä keväänä, mutta asiakkaiden täytyy vielä odottaa merikylpylän avautumista.

1:50img

Korjattu juttua 5.5. klo 8.24, Allas avattiin jo vuonna 2016, mutta allasalueen rakennukset menivät vuodenvaihteessa remonttiin. Kyseessä ovat siis uudelleenavajaiset. 

Tuoreimmat aiheesta

Kotimaa