Nuorten tihutyö oli suistaa junan raiteilta Kemissä

Juna oli vaarassa suistua raiteilta Kemissä perjantai-iltana, koska raiteille oli asetettu esteitä, tiedotti poliisi lauantaina aamupäivällä. Kolarista saapunut tavarajuna törmäsi Kemin rautatieaseman kohdalla niin kutsuttuihin pysäytyskenkiin iltayhdeksän jälkeen.

Poliisin mukaan tilanteessa syntyi suuri vaara junan suistumisesta raiteilta, mutta suistumiselta vältyttiin. Junan veturi kärsi turmassa pienehköjä vaurioita, mutta juna pääsi jatkamaan matkaa, kerrottiin Fintrafficin rataliikennekeskuksesta STT:lle lauantaina.

Poliisi epäilee törkeästä vahingonteosta ja liikenteen häirinnästä kahta nuorta miestä. Epäillyistä toinen, alaikäinen nuorukainen, tavoitettiin aseman lähistöltä perjantaina illalla.

Poliisin mukaan radalle ja junalle aiheutuneiden vaurioiden rahallinen arvo on ilmeisesti huomattava.

Rautateillä käytetään pysäytys- eli jarrukenkiä estämässä pysäytettyjen vaunujen liikkuminen.

Rataliikennekeskuksen mukaan ilkivalta, jossa esineitä siirretään raiteille, ei ole harvinaista.

Lue myös:

    Uusimmat