Mainos

Raaden hampaalle uusi omistaja – espoolaisen betoniarkkitehtuurin harmaa helmi myytiin 74 miljoonalla eurolla

Fortum ja Fortumin eläkesäätiö myyvät Fortumin pääkonttorialueen Espoon Keilaniemessä Regenerolle. Kauppahinta on 74 miljoonaa euroa ja kauppaan kuuluvat pääkonttorirakennukset tontteineen. Regeneron omistavat yhdessä YIT ja HGR Property Partners.

Fortum ilmoitti keväällä, että pääkonttori muuttaa vuodenvaihteessa uudistettuun monitilatoimistoon Keilaniemessä.

Fortumin pääkonttorina on ollut vuonna 1976 valmistunut 90 metriä korkea tornitalo, jota on kutsuttu silloisen toimitusjohtaja Uolevi Raaden mukaan "Raaden hampaaksi".

Viime vuonna voimaan tullut asemakaavamuutos sallii tornirakennuksen muuttamisen asuinkäyttöön sekä palvelu- ja liiketiloiksi. Alueelle voidaan rakentaa myös kaksi matalampaa asuinkerrostaloa.

Regeneron tavoite on kehittää koko Keilaniemen aluetta, joka on Länsimetron aloittaessa toimintansa saamassa entistä paremmat joukkoliikenneyhteydet.

Uudessa pääkonttorirakennuksessa sijaitsevat Fortumin lisäksi myös Tiedon ja Microsoftin toimitilat. Rakennus valmistui alun perin Nokian pääkonttoriksi.  

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.