R.E.M.: Collapse into Now

Julkaistu 10.03.2011 14:07(Päivitetty 10.03.2011 14:20)

(Warner)

R.E.M.: Collapse Into Now (Warner, 2011)R.E.M.: Collapse Into Now (Warner, 2011)

Siitä on jo 20 vuotta, kun R.E.M. nousi jättimäiseen suosioon Out of Time –levyltä lohkaistulla Losing My Religion –hitillä. Jo parin vuoden ajan bändi oli tehnyt vahvaa nousua musiikkimaailman kirkkaimpaan kärkeen. Seuraavien viiden vuoden ajan Athensista, Georgian osavaltiosta kotoisin oleva yhtye ratsasti aallonharjalla, kunnes New Adventures in Hifi –levyn jälkeen alkuperäinen rumpali Bill Berry jättäytyi pois.

Sen jälkeen levyt eivät ole myyneet läheskään samoja määriä, mutta keikkarintamalla on menestystä piisannut vuodesta toiseen. Allekirjoittanut on karsastanut suuresti levyjä Up (1998), Reveal (2001), Around the Sun (2004) sekä Accelerate (2008), näemmä ihan syystä, koska itseä ei kiinnosta Remmin kokeelliset ja tylsät levyt. Ennemmin sitä niitä hyviä, letkeitä ja välillä synkkiäkin hittibiisejä kuuntelee.

Nyt kolmikko yllättää positiivisesti uudella levyllään. Platta starttaa biisillä Discoverer, josta kuuluu selkeästi läpi yhtyeen 1980-luvun soundi. Uudelleenlämmittelyä ja kalastelua, mutta hyvä biisi, jota johtaa Michael Stipen voimakas ääni yhdessä Peter Buckin kitarariffin ja Mike Millsin basson ja taustalaulun kanssa. Muutenkin levyn kappaleista huokuu menneisyyden vahvuuksien hyväksikäyttö. Samalla soitto ja laulu kuulostaa paljon pirteämmältä kuin viimeisen 10 vuoden aikana.

Discovereria seuraavat biisit All the Best ja ÜBerlin jatkavat samalla linjalla. Levyn ykkösslovari on nelosbiisi Only My Heart. Sen haastajana toimii Every Day is Yours to Win. Menopalat Mine Smell Like Honey ja Alligator_Aviator_Autopilot_Antimatter pitävät mielen iloisena. Levyn päättää hieman tylsähkö Blue, jonka lopussa palataan hieman oudosti yli minuutin verran avausraita Discovererin pariin. Sen jälkeen tulee vielä tuo samainen avausraita bonusbiisinä, tosin studioliveversiona. Toisena studiolivebonuksena on Only My Heart. Biiseillä ei ole muuta virkaa kuin antaa hieman ekstraa levyn hankkiville faneille.

Levyllä vierailee myös nimekkäitä artisteja. Patti Smith laulaa Discovererilla ja Bluella, Peaches Alligatorilla. Pearl Jam -vokalisti Eddie Vedder on mukana biisillä It Happened Today. Rumpalina toimii kuten aiemmillakin levyillä seattlelainen pitkänlinjan kannuttaja Bill Rieflin, jonka bändilistalta löytyy mm. Ministry, KMFDM ja Revolting Cocks.

Eihän Collapse into Now haasta Automatic For the Peoplea, Greeniä, Out of Timea eikä Monsteria bändin katalogin kärkilevynä, mutta ainakin minulle se palautti uskon kolmikon toimintaan.

Lataa Collapse into Now MTV3 Store Download -sivulta!
Lataa R.E.M.-musiikkia MTV3 Store Download -sivulta!

Tuoreimmat aiheesta

Musiikki