Jättiyllätys luvassa? Viisuhuhut kuumina Celine Dionin ympärillä

10.14542747ag
Celine Dionin on huhuttu esiintyvän Euroviisuissa/All Over Press
Julkaistu 08.05.2025 18:40
Toimittajan kuva

Jari Peltola

jari.peltola@mtv.fi

Huhut käyvät kuumina Celine Dionin mahdolllisesta esiintymisestä Euroviisuista.

Sveitsiläismediat ovat julkaisseet uutisia supertähti Celine Dionin mahdollisesta esiintymisestä Euroviisuissa.

Esctoday-sivuston mukaan huhut Dionin esiintymisestä lähtivät liikkeelle jo vuosi sitten Malmöstä, kun selvisi, että Sveitsi on seuraava viisujen järjestäjämaa Nemon voiton myötä.

Sivusto kertoo fanien odottavan Dionin esiintymistä, sillä tähti itse voitti viisut Sveitsille vuonna 1988 kappaleellaan Ne partez pas sans moi. Dublinissa järjestetyn kisan myötä Dion nousi maailmantähteyteen.

Esctoday:n tietojen mukaan Dionin väitetään solmineen sopimuksen Sveitsin yleisradioyhtiö SRG SSR:n kanssa. Tietojen mukaan artisti nousee lavalle vain terveydentilansa niin salliessa. Mahdollista siis on, että viisufanien toive supertähden esiintymisestä toteutuu.

Dion itse postasi hiljattain kuvakimaran Instagramiinsa, jossa muistelee viisuvoittoaan. Huhut saivat entistä enemmän tuulta alleen julkaisun myötä.

Mikäli julkaisu ei näy, voit katsoa sen tästä!

Celine Dion sairastaa harvinaista jäykkyysoireyhtymää, jonka vuoksi hän on joutunut perumaan muun muassa maailmankiertueensa. Paluun yleisön eteen Dion teki Pariisin olympialaisten avasjaisissa kesällä 2024, kun hän esitti Edith Piafin tutuksi tekemän hymnin rakkaudelle (L'Hymne A l'Amour) Eiffel-tornin tasanteelta.

Lue myös: Erika Vikman kommentoi hämmentävää kuvatekstiä

Tuoreimmat aiheesta

Euroviisut