Puutarhatontut, nuo pihojen iloiset koristeveijarit, herättävät ihmisissä tunteita puolesta ja vastaan. Tontut ja niiden omistajat ovat joutuneet mitä kummallisimpiin tilanteisiin. Kokosimme hauskimmat tapaukset Suomesta ja maailmalta.
Tontut katolla
Yhdysvaltalainen ravintoloitsija Dan Perryman kohtasi vuonna 2006 työpaikallaan kutsumattomia vieraita. Hänen ravintolansa katolle oli ilmestynyt kuusi puutarhatonttua.
Kukaan ravintolan työntekijöistä ei tunnustautunut tempauksen tekijäksi. Perryman epäili, että asialla olivat paikalliset teinit. Tontut saivat yhtä kaikki jäädä katolle; etenkin, kun ravintolan liepeillä norkoilevien pulujen määrä väheni punalakkien ilmestymisen myötä.
Riettaat tontut aisoihin
64-vuotiaan brittirouva Sandra Smithin puutarhassa nököttää tonttu jos toinenkin. Viime vuonna Smith sai kunnanvaltuustosta yllättävän puhelun. Häntä kehotettiin pukemaan vaatteet kolmelle suosikkitontulleen, sillä ne herättivät naapurin mielestä pahennusta.
Smith teki työtä käskettyä ja veti tonttujensa peitoksi t-paidat ja hatut. Myöhemmin tontut saivat kuitenkin palata alkuperäiseen asuunsa, kun paikalle sattunut poliisi totesi, etteivät ne olleet millään tavoin loukkaavia.
Tonttu lähti matkalle
Suomalaistonttu päätyi vuonna 2000 espoolaisen puutarhan pihalta kiertämään kolmeksi viikoksi Eurooppaa. Parikymppiset kaverukset nappasivat hetken mielijohteesta tylsistyneen oloisen punalakin mukaansa reissulleen.


